Oi näitä päiviä

kun kaikki onnistuu.

Koirat olivat aamusta saakka iloisia ja innokkaita kaikkeen touhuiluun. Ratsastustunti onnistui niin hyvin etten parempaan olisi pystynyt ja sekös mieltä lämmitti. Hevonen, Virtanen nimeltään ja ratsastaja olivat hyväntuulisia, yhteistyöhaluisia, voiko enempää päivältä vaatia? !!

Mia oli rento ja luottavainen ja nyt oli vasta kolmas koulupäivä. Ensin oltiin Fanin kanssa (kääpiövillakoira), seuraavana oli vuorossa Betta (australian kelpie). Ohittelimme ja touhuilimme minä Mian kanssa ja Siljan koiriensa kanssa. Poikkeuksena aiempiin kertoihin olimme Siljan kotipihalla nyt.

Olennainen havainto oli se, että Siljan pihalla oli Mialle vieraita kissoja - Mia ei mennyt katsomaan niitä - tämä osoittaa suurta fiksuutta koiralta siitä, ettei se pyri vieraan eläimen luo suinpäin. Myös siitä saimme tänään kiitosta, että Mia hakeutui jälleen minun toiselle puolelle eli Silja ja jokin koirista oli minun toisella puolella ja Mia toisella - siis turvassa.

Toffeen astuessa ulos, Mia katsoi sitä ja jatkoi minun kanssa kun sitä pyysin. Hauskinta oli se kun Toffee touhuili "pitkä tukka hulmuten", alkoi Mia rauhoittelemaan Toffeeta. Silja sanoi Mian  ajattelevan Toffeesta, että "siinäpä vasta kakara, mulla on enemmän kokemusta kun sulla" ja siltä se kyllä näytti. Jälleen ohittelimme ja touhuilimme - kaikki meni aivan hienosti.

Silja sanoikin että Mialla ei ole ongelmaa koirien kanssa, vaan siinä että kuinka niihin uudessa tilanteessa suhtautua - mikä on hänen rooli. Mia on koira joka tuntee olonsa turvalliseksi kun sille asettaa selkeät rajat, kertoo selkeästi mitä tehdään - sen ei tarvitse ottaa vastuuta, eikä tehdä ratkaisuja itse, senhän me jo tiesimmekin.

Nyt koitti Alma saksanpaimenkoiran vuoro. Aluksi Mia ehkä hieman jäi tuijottamaan Almaa, mutta sitä en sallinut sen tekevän ettei se sitten muutu haukuksi. Mia oli kiinnostunut vuohista, jotka siinä aivan vieressä söivät ja laidunsivat. En antanut Mian tuijottaa niitäkään, ettei sitten mikään laukaise haukkumista ja ettei meidän harjoitus vesittyisi.

Alma teki töitä upeasti Siljan kanssa ja minä jatkoin Mian kanssa, eikä minkäänlaista pelkoa ollut havaittavissa. Sovimmekin että perjantaina 2.8 käymme yhdessä Siljan koirien kanssa kävelemässä ja harjoittelemme siellä ja sitten on meidän koti ympäristön vuoro.

Kaiken kukkuraksi palkitsin koirat pitkällä lenkillä ihanassa kangasmetsässä. Hilla jaksoi hienosti vaikka kipulääkkeen vaikutus on varmaan minimissä. Hilla saa aina kuun eka päivä trocoxil nimistä kipulääkettä, tätä lääkettä annetaan vaan kerran kuukaudessa. Meillä se on ollut toistaiseksi toimiva kipulääke. Onni terveenä poikana nauttii joka hetkestä luonnossa. Siellä on niiiiin ihania hajuja - rusakot, hirvet, metsäkauriit, oravat ja tietty kaikki linnut - Onnista on moneksi !!

Onneksi en vielä eilen julkaissut tätä blogia, vaan ajattelin jättää tämän täydentämisen tähän päivään. Jep, jep - kiva päivä tulikin koirien hautausmaalla tapahtui seuraavaa (teksti suoraan fb:stä):

Mitä elämä olisikaan ilman vilkasta labradorinnoutaja Hillaa??
Kävimme tänään eläinten hautausmaalla tervehtimässä koira ja heppa enkeli ystäviämme ja siivoilemassa hautoja. Hilla avusti siivouksessa aluksi syömällä jonkin nahkan näköisen jutun - en saattanut ottaa suusta pois kun se oli niin epämääräisen näköinen. Seuraavaksi Hilla laittoi kirsun maahan ja kohta huippu vainu löysi jalan ( uskokaa pois, se näytti koiran puolikkaalta jalalta, ei ollut jäniksen kun oli pienempi tassu - kääk), sen Hilla tiputti kun Tuula vähän avitti kohta tämä touhukas Hillevi seisoi suu auki ja kauhoi suutaan etutassulla surkean oloisena. Työnsin käteni kyynärpäitä myöten sen kurkkuun kun säikähdin että kivenkö se nieli. Ei ollut kurkussa mitään mutta kitalaessa iso tikku poikittain. uuuuhhh.
Hilla on sitä mieltä että vapaus on paljon kivempaa - saa tehdä mitä haluaa ja ennenkaikkea SYÖDÄ mitä löytää
Lopuksi pelattiin varmanpäälle ja laitettiin Hilla hihnaan ja autoon ;)

Kaikki siis hyvin. Onni jälleen herrasmies ja Mia oli ihmeissään niin kauniista paikasta joka oli vain hänen lajitovereitaan, eläimiä, varten <3

Tämän kirjoittamista siivitti Cat Stevensin biisi - Lady D`Arbanville
suosittelen <3

Oma turvallinen lauma

Aloitan tämän kirjoittamisen tuon ihanan kuvan avaamisella. Kuvassa ovat Bulgarian tarhalta 
Boris sekä  pennut Mia (pidempi piirto päässä) tuolla boriksen hartioiden kohdalla ja Teija, Boriksen pään kohdalla. Kuva on otettu 14.2.2012, vähän tuota ennen nämä sisarukset ovat löytyneet pussista tarhan läheisyydestä. Boris vaikuttaa turvalliselta pienille pennuille.
Miten joku voi hylätä noin ihanat luontokappaleet??  Samoin Boriksen ?? Ei sitä vaan voi ymmärtää.

Mutta nyt tämän päivän teemaan eli koulupäivä osa 2;

Pohdin antoisan koulutustuokion jälkeen ja itseasiassa usein muulloinkin sellaista, että kuinkakohan moni ihminen haluaa koiransa tutustuvan toisiin koiriin. Mitä sitten, jos se ei olekaan mahdollista koira pelkää, ei tule toimeen toisten koirien kanssa, leikit menevät liian rajuksi tai jonkin muun syyn takia. Mitä tekee tai ajattelee omistaja - harmistuu. Eikö riitä että koira elää onnellisena omassa laumassaan koirakaveriensa kanssa tai omistajan - omistajien harrastus / lenkkikaverina. En tiedä onko ajatuksessani perää, mutta ajatus sai minut tätä aihetta jälleen pohtimaan.

Mian kanssa opin tänään jo heti koulutuksen alkuhetkissä, että Mian ei tarvitse tutustua vieraisiin koiriin koska hän niitä vielä pelkää. Tätä olen ajatellut itsekkin, mutta Silja vahvisti käsitykseni.  Riittää, että Mia pystyy elämään niiden kanssa etäämmällä, rentona, tilanteesta hermostumatta. Nii-in Mia on elänyt laumassa, mutta voihan olla, että nyt tällä hetkelle Mia mielessään toivoo "meidän elävän omassa pienessä laumassa", Hillan ja Onnin kanssa.

Meillä ei ole kuin yksi pyörätien pätkä (4km pitkä). Kun kuljen sitä, tunnen jo aivan koirieni takia velvollisuudekseni väistää vastaan tulevia koiria. Poikkeuksena sellaiset koirat jotka ovat olleet koirieni kanssa tekemisissä jo useamman vuoden. Kapeassa paikassa ei aina rauhoittavatkaan signaalit riitä jos koira tuntee olonsa tukalaksi ohittaa läheltä toinen koira. Lujittaahan kauempaa väistäminen myös koiran ja omistajan välistä suhdetta, koira luottaa siihen että ihminen osaa löytää turvallisen reitin toisen koiran ohi.

Harjoituksen aluksi Miaa pelotti tulla autosta, hän oli havainnut Siljan ja Fanin. Nostin Mian ulos autosta ja kannoin hieman kauemmas ja laskin maahan. Miasta Fani oli kovin kiinnostava. Mia oli rento ja ehkä halusi heiman tutustuakin tuohon pieneen rauhalliseen villakoiraan, mutta emme vielä menneet sille asteelle. Vaikeutimme tehtävää ja Silja haki Betan. Kaikki meni hyvin, Betta kiinnosti ja ohittelimme siinä aivan rennosti. Sitten oli Toffeen vuoro - tuo karvainen vaalea "pitkätukka" tuli Siljan kanssa rauhallisesti alueelle missä Mian kanssa olimme. Mia jumittui paikoilleen ja katsoi - ei lähtenyt mukaani vaikka pyysin. Olin ohjaamassa Miaa poispäin Toffeesta. Silja kehoitti hieman vetämään Miaa liikkeelle, koska sekin kertoo hänelle, että minä päätän ja tiedän minne mennään.  Kerrottakoon, että Mialla on valjaat ja en häntä repimällä vedä vaan ikäänkuin nostan hänet liikkeelle. Heti kun Mia liikkuu hihna löysää ja koira saa palkan.

Mia jumitti aika monta kertaa, mutta kun menin yhteen suuntaan etäältä Siljan ja Toffeen kiertäen, palasin samaa reittiä ja näin annoin Mialle mahdollisuuden huomata, että tiedän turvallisen reitin ohittaa tarpeeksi kaukaa. Harjoitus onnistui hyvin.

Alma koiran vuoro on ensi kerralla, ja tapaamme vielä ainakin kerran sittenkin Siljalla.

Nyt on sitten kotiläksyjen vuoro:

Tottelevaisuutta, eli
Nimi - nimestä tulee tehdä koiralle merkityksellinen. Opetan sen Mialle niin hyvin että aina kun mainitsen nimen hän  kääntyy minuun päin tietäen, että silloin tarkoitan jotakin. Voin nakata vaikka nakkipalan reagoinnista tai jos Mia on lähellä, hän saa rapsutukset. Pää asia on, että Mia reagoi heti nimeen.
Luoksetulo - yhdistän sen nyt tuohon nimeen - palkkaan aina luoksetulosta. Mia ei ole vielä vapaana, mutta teen luoksetuloa läheltä ja siihen perustuen, että aina kun kutsun nimellä, siihen kannatta reagoida.

Nimeä ja luoksetuloa harjoitellaan joka päivä.

Harjoituksen päätteeksi Mia käveli hienosti hieman kohti Toffeeta, kurvattiin ennen heitä autolle. Mia meni auton alle, minun tehtävä oli olla määrätietoinen ja pyytää Mia lempeästi mutta selkeästi autoon, niin Mia tuli auton alta ja hyppäsi autoon.

Kotona otettiin jo pienet tottelevaisuus harjoitukset ;)

Tuon jälkeen Mia makoili pihalla kun harjoittelin vuoronperään myös Hillan ja Onnin kanssa.
Hilla kiipeää vaikka puuhun kun on nakkeja - se on niin pro <3
Samat voi sanoa Onnista - mutta onhan heillä jo elämän tuoma pitkä kokemus. Mialla kaikki ihanuus on edessä<3

Seuraava koulupäivä 29.7

Vastuu kysymyksiä

Niimpä niin; vastuu - mitä se tarkoittaa ja kuka sen ottaa - koiran näkökulmasta ??

Miaa pelottaa vieraat koirat. Joku voisi äkkiseltään ajatella, "että sehän on elänyt isossa koiralaumassa" - joo-o, mutta se ei olekaan niin yksinkertainen asia.

Bulgariassa, laumassa on ollut koira, joka on todennäköisesti ottanut vastuun laumasta ja sen hyvinvoinnista tai se on voinut olla myös ihminen - lempeä auktoriteetti - johon koirat ovat luottaneet - "ei hätää, olette turvassa". Mutta tilanne muuttuu, kun Mia on vaihtanut laumaa ja koko ympäristöä. Se ei voi olla vielä varma siitä, kuka ottaa vastuun silloin, kun sitä pelottaa - pieni koirarukka miettii sitä, pitääkö vastuu ottaa hänen itsensä ja onko hänestä siihen.
Nyt minun ihmisenä on nyt oltava se lempeä auktoriteetti - joka ohjaa Miaa uskomaan siihen, ettei tarvitse pelätä ja minä ohjaan hänet pelottavista tilanteista pois.  

Miten kaikki sitten tapahtuu? Siitä kerron seuraavaksi kun eilen aloitimme KIVA-TEAM kouluttaja Silja Virranniemen opastuksella opiskelun  - idealla "pois peloista  - elämään" ;)

Aloitimme harjoituksen tapaamalla hieman kauempana Siljan kotipihasta. Aivan kuin sattumalta autoni viereen tuli Siljan musta kissa. Siljan tullessa paikalle, juttelimme harjoituksen kulusta ja miten minun tulee toimia.

Silja otti kissan syliin ja aikoi viedä tämän kotiin ja ottaa pienen mustan kääpiövillakoiran Fanin tilalle. Mia haisteteli ympäristöä ja huomasi, että Silja palaa, mutta ei aluksi huomannut, että sylissä ollut kissa oli vaihtunut mustaan koiraan. Annoin Mian tutkia edelleen ympäristöä. Silja laski hieman etäämpänä rauhallisen Fanin maahan. Mia katsoi Fania ja tajusi, että se on koira. Fani osaa rauhoitella hienosti ja kun Mia osoitti rauhoittavia eleitä palkitsin hänet välittömästi. Silja sanoi, että saa palkita vaikka koko ajan. Mia istuskeli välillä ja katseli Fania ja Siljaa. Mia kyseli Siljaltakin, että onko turvallista ;). Yhdessä vaiheessa Mia hakeutui minun taakse ja siitä palkittiin heti sekin oli luottamuslause minua kohtaan, - siellä olen turvassa.

Mia ei hakkunut, ehkä välillä jännitti, mutta muuten ok. Sitten aloitimme Fanin ohittelun. Menimme aivan rauhassa Fanin ohi. Mialle maistui makupala ja kaikki onnistui hyvin. Ideana on se, että jos Mia olisi panikoinut ja halunnut paeta tilannetta - silloin minun tehtävä on antaa hänelle tilaa ja mahdollisuus siihen, olisimme kävelleet niin pitkälle kuin olisi ollut tarve. Sitten kun meno poispäin loppuu - tulee namia. Väistämisen idea on siinä, että  kun tarpeeksi väistää, riittävän kaukaa ja huomaa että se on turvallista tuon ihmisen kanssa, ei viitsi enää väistää ja voi alkaa luottavaisin mielin ohittamaan vieraita koiria ( turvallisia tietenkin ).

Mia ohitti maltillisesti Fanin ja Siljan ja meidän ei tarvinnut mennä kilometria, vaan Mia hienosti lähti mukaani takaisin kun sitä pyysin. Tilanne oli kaikille kiva ja rauhallinen. Välillä menin kyykkyyn ja pyysin namilla liikkeelle kun jäi ns."haju" päälle ;)

Sitten Silja vaihtoi koiraa. Hän haki upean 11v. Australian kelpie Betan. Betta on maailman paras paimenkoira ja  vieraiden koirien kouluttaja - konkari niissä hommissaan. Betta huomasi heti nähdessään Mian että "arkajalka" ja alkoi osoittaa rauhoittavia signaaleja. Haisteli maata - käänsi ystävällisin puolensa jne. Mitä teki Mia??  Hän luotti jo Siljaan ja sitä kautta Bettaan, - nuo ovat rauhallisia - siis turvallisia - ei haukkunut - katsoi ja lähti mukaani kun pyysin. Mikä oli sitten meidän suhde - onnistunut - ja mikä tunne minulle tuli, olin niin iloinen tästä tilanteesta. Tuo Siljan kehuma, ilmeikäs pikku Mia osoitti, että kun häntä kuunnellaan ja annetaan tilaa mennä siihen tahtiin mihin hän kykenee - kaikki menee hyvin! Osasin palkita Miaa oikeissa kohdissa, sekin oli hyvä!!

Harjoittelimme siinä aikamme kaikessa rauhassa ja sitten laitoin Mian autoon. Sovimme Siljan kanssa yhdestä tapaamisesta hänen luonaan, jolloin käydään läpi kaikki Siljan koirat: Fani, Betta, Alma (saksanpaimenkoira) ja Toffee ( Serra de airesinpaimenkoira). Kaikki koirat ovat hyvin koulutettuja paimenkoiria, jotka tekevät oikeita töitä kotonaan lampaiden, vuohien ja hevosten kanssa. Koirat ovat Siljalla mukana koirien koulutustilanteissa aina tarpeen mukaan.
Seuraava vaihe on että Silja tulee koirien kanssa tänne meille ja harjoittelemme koti ympäristössä. Sitten taas katsotaan.

Silja todella kehui Miaa. Mialla on selkeät eleet ja koiran kieli. Mialta ei tarvitse vaatia kaikkia hienouksia tässä vaiheessa, kun se on niin nöyrä ja halukas oppimaan muutenkin.

Silja rohkaisi meitä sanomalla, että "hyvä tulee" ja minä tiedän sen ;)

Näihin tunnelmiin nyt ja perjantaina 26.7 jatkuu...

Keitä ovat Hilla, Onni ja Mia, ja lauman kissat Melli-Killi ja Matti-Katti

Labradorinnoutaja "Hilla" Playmaker`s Quartz Rose s. 3.2.2007
Hilla on edesmenneen labbikseni "Olgan" playmaker`s Flower Field siskon tytön tyttö. Molemmat Olga ja Hilla ovat sellaisia "Once in a life time" labbiksia.
Hillalla on aivan ihana luonne, hän on upea laumakoira ja niin sydämellinen ihmisten ystävä.
Näin Hillan ensimmäistä kertaa hänen ollessaan neljän (4) viikon ikäinen. Vierailin tuolloin Hartolassa Playmaker`s kennelissä. Olinkin jo tuttu koiran katsoja heille Olgan ajoilta.

Hilla vaan oli siellä pentulaatikossa niin ihana pallero jonka heti sieltä bongasin, että tuo on mun ja niin "Hillevi" sitten lopulta olikin.

Hillan muuttaessa luokseni reilun seitsemän (7) viikon ikäisenä, hänen laumaansa kuului Olga, Diiva (musta labbikseni), Joy tanskandoggi, kolme kissaa, kaksi vuohta, kolme heppaa - että sellaiseen laumaan pikku taapero pääsi. Nyttemmin tilanne on muuttunut ja laumassa on enää Hillan lisäksi kaksi koiraa -Onni ja Mia sekä kaksi kissa Melli-Killi (viiltäjä-Jack) ja suloinen Matti-Katti.

Hilla on ihan kotikoira - mutta ei yhtään vähäisempi kuin rotunsa noutaja edustajat. Hillalla todettiin n.4 kk ikäisenä kyynärnivelissä ongelmia. Oikea kyynärnivel leikattiin ennen Hillan täytettyä puolta vuotta. Ell kertoi että siellä oli kaikki ihan sökönä, näillä sanoilla. Vasenta kyynärniveltä ei kuulemma kannattaisi leikata kun siitä ei ole vastaavaa hyötyä. n. vuoden ikäisenä Hillalla repesi vasemman jalan ristiside ja se leikattiin heti. Hilla on ollut koko elämänsä kipulääkityksellä enemmän tai vähemmän ja nyt jatkuvalla sellaisella. Hän on pärjännyt erittäin hyvin. Olisin halunnut viedä Hillan erilaisiin kokeisiin mutta tässä tilanteessa on viisasta tarkkailla koiraa ja mennään hänen ehdoillaan.

Hilla kävi kuoleman portilla 26.1.2009 perjantai ja siitä viikko eteenpäin. Oli perjantai päivä ja tulin töistä, avasin oven ja huomasin hevoseni kipulääke pullon purtuna lattialla (mitä siitä nyt oli jäljellä). Se oli täysi vielä minun lähtiessä töihin. Jos ajattelee, että siinä on monta annosta 500kg hevoselle ja koko pullon pureskelee 22kg koira - ei tarvitse olla kummoinenkaan nero kun tietää miten siinä käy. Ei muuta kun koirat autoon ja puhelin kouraan ja siitä alkaa soittorumpa kaikkiin Oulun ell asemiin. Samalla ajan kohti Oulua matkaa n.70km. Kukaan ell asema ei voi ottaa meitä vastaan vaikka kerroin että tilanne on vakava. Onneksi Hilla oksensi autoon edes jonkin verran sitä kipulääkettä. Soitin Siikajoen ell ja hän aikoi ottaa meidät vastaan. Valitettavasti hän ei voinut tehdä mitään ja passitti meidät kotiin. Oli viikonloppu edessä. Hillan tila romahti. Soitin päivystävälle mutta ei hänkään voinut tehdä mitään. Ei auttanut kuin odottaa maanantaita ja että klo 8 ja olla Oulussa klinikan oven takana koira rukka sylissä niin ja toivoa että Hilla on vielä hengissä. Niin tein ja meidät otettiin heti vastaan. Hilla laitettiin tippaan ja otettiin verikokeita. Diagnoosi oli: maha/pohjukaissuolen verenvuoto. Veriarvot olivat aivan surkeat. Hilla vaan tärisi, hengitys oli kovin pinnallista ja vaikeaa. Ell sanoi maanantai-iltana että Hillan voisi ehkä  pelastaa, jos lähtisimme Helsinkiin eläinsairaalaan - mutta samaan hengenvetoon totesi, että koira ei kestä sinne saakka. Vaihtoehdoksi jäi lähteä kotiin koiran kanssa tai päästää koira autuaammille metsästysmaille - sen verran huono ennuste oli. Ell lausunto: veriarvot viittaavat siihen, että suoliston limakalvo on kärsinyt pahasti kipulääkkeen ärsytysvaikutuksesta. Verta on menetetty suoleen.Ennuste on huono, mutta katsotaan huomiseen.  Päätin ottaa Hillan mukaan ja lähteä kotiin. Ell sanoi että jos koira on aamulla hengissä- tulkaa takaisin jatkamme tiputusta. Kuin ihmeen kaupalla Hilla selvisi yöstä. Menimme tiistai aamuna takaisin Ouluun ja Hilla tippaan. Taas illalla kotiin. Veri arvot olivat aivan surkeat ja saimmekin mukaan jotain maksaruokaa jos vaikka saisin Hillan sitä syömään. Tuli keskiviikko. Päätimme kutsua verenluovuttaja koiran. Oulussa ei voinut määritellä Hillan veriryhmää eikä luovuttajan, joten toivoimme parasta. Ihana  kultainennoutaja uros tuli antamaan panoksensa Hillan toipumisessa. Kaikki meni hyvin. Illalla sain Hillan syömään jo sitä maksa ruokaa ja tästä kait se toipuminen alkoi kuin ihmeen kaupalla. Torstai ja perjantai meni vielä klinikalla, mutta Hilla oli jo parempi. Kukaan ei uskonut Hillan toipumiseen paitsi minä - onhan se minun ihana keltainen labbis <3


Pidän Hillaa kuin kukkaa kämmenellä, sillä olihan sen kaksi ensimmäistä vuotta täynnä vastoinkäymisiä. Tosin osasi Hilla ottaa irti ilon elämästäkin aina kun jalat pelasivat tai muutoin kunto oli kohdillaan ;) .

Hillan tehtävä on siis olla kaikkien pikku pentukoirien - rescuekoirien ja kaverikoirien mentori. Hilla on ystävä niin hevosten kuin vuohien tai minkä muun eläimen kanssa.

Hillasta ja Hillan kuulumisista voitte lukea tässä blogissa, toivokaamme kuitenkin, että kuulumiset olisivat pelkästään mukavia!!

Novascotiannoutaja-mix "Onni" s.24.1.2007
Onni tuli minulle kesällä 2008 kesällä n. 1,5v. ikäisenä. Onni on Hillan kanssa saman ikäinen.  Tiesin Onnin jo entuudestaan, sillä oli kuullut hänestä entiseltä omistajaltaan. Mutta kun näin ensimmäistä kertaa tämän kultaisen pojan, olin täysin myyty - aivan niin super pakkaus Onni on. Onni oli laumassani kuin kala vedessä - hän kotiutui heti.

Onni on perusterve innokas menijä. Tullessaan meille Onni oli vielä "oikea" poika - ja Hilla oli "oikea" tyttö" joten jompi kumpi piti leikata. Ensimmäisenä oli sitten Onnin vuoro (Hillakin on steriloitu myöhemmin). Onni kyllä astuu tyttöjä kastroinnista huolimatta, aina kun tilaisuus tulee ;)

Onni on aivan pro hevosten lenkkikoira. Uskollisesti poika juoksee hevosten rinnalla - pysähtyy kun heppa pysähtyy - odottaa jos on mennyt edelle - aivan upeaa!!

Onni nauttii pyörälenkeistä ja maasto vaelluksista. Uimaan Onni menee helposti ja aivan itse - Hillevin kanssa se tietysti on mukavinta.

Onni on nöyrä ja kiltti muita koiria kohtaan - mieluummin väistää jos on ahtaita tilanteita. Onni innostuu vieraista niin, ettei meinaa karvoissaan pysyä - ja vielä parasta jos vieras sattuu olemaan mukava namiautomaatti.

Onni on nyt ollut aikamoisella laihiksella (meillä on koirien fitfarm) kun meinasi kiloja tulla kastroinnin jälkeen ja minä tietysti syötin Onnia aivan liikaa ja väärin. Kilot ovat karisseet ja liikkeeseen on tullut kepeyttä - kiva !!

Monirotuinen Mia
Mia on Bulgarian koditon koira. n. 1,5 vuotias pieni (12kg ja n. 40cm) neitokainen on tullut Suomeen Kesällä 2013. Mia on löytynyt yhdessä siskonsa kanssa muovipussista Bulgarian koiratarhan liepeiltä helmikuussa 2012. Pennut olivat tuolloin kovin pieniä ja ilma Bulgariassa suhteellisen kylmä. Oli onni että pennut löytyivät.  Mia on yllättänyt minut monessa suhteessa. Hän on ollut minulla nyt 1,5kk ja alusta saakka täysin sisäsiisti, osaa jopa pyytää ulos jos tarve tulee. Rauhallinen sisätiloissa ja ulkona, hieman riista kiinnostaa ja silloin lenkeillä mennään kovaa - mutta niin mennään Onnin ja Hillankin kanssa.

Mia sulahti laumaan aivan tuosta vaan. Hilla ja Onni ottivat heti Mian omakseen ;)   Samoin kissat - aivan niinkuin Mia olisi ollut meillä aina.

Mia on nopea oppimaan ja sitä on kiva opettaa. Mia pelkää vieraita koiria varsinkin itseään isompia ja nyt lähdemmekin oppiin asian puitteissa. Meillä ei ole mihinkään kiire - opetellaan asioita kaikessa rauhassa - positiivisesti toivottua käytöstä vahvistaen ja uskon että pitkällä aikavälillä hyvä tulee.

Maatiaiskissat Matti-Katti keltainen poju (s.toukokuu 2006) ja Melli-Killi kilpikonna väritys (s. toukokuu 2005)
Olen aina ollut allerginen kissoille - siis aivan oikein allerginen. Ajatus kissasta oli kiva mutta mahdoton. Sitten kesällä 2005 tuttavani Aila alkoi puhumaan, että heidän naapurissa olisi luovutusikäinen tyttökissan pentu - ota sinä, hän sanoi. Kerroin Ailalle tilanteen ja hän tuumasi, että hänkin on allerginen, mutta kun tuli oma kissa ja vielä pentu - hän on alkanut sietämään kissan käsittelyä. Mietin kovasti - miten koirat reagoisivat ?? (silloin Joy doggi, Diiva labbis ja Olga labbis - kaikki jo edesmenneitä, Joyn vei sairaus 7v., Diivan sairaus 8v., ja Olgan vanhuus 14.5v).

No uteliasuus vei voiton ja niin minä hain pienen kissanpennun kesällä 2005, nimekseen hän sai Melli-Killi. Koirat ottivat Mellin hyvin vastaan - aivan kuin olisin tuonut pienen koiran pennun. Pikku kisu oli reipas ja äkäinenkin ;)
Melli kulki lenkeillä mukana valjaissa minun olkapäällä - välillä hän halusi kävellä itse ja sähistä koirille jos innostuivat Melliä kiusaamaan.

Mellin elämään mahtuu Hillan lailla aikamoinen onnettomuus. heinäkuussa 2010 Melli lähti ulos, oli vapaana ja ajattelin että pian se tulee takaisin. Melli oli tuolloin kulkenut meidän kanssa lenkeillä vapaasti ja seurasi koiria uskollisesti. Nyt sitten Melli ei tullutkaan. Odotin seuraavaan päivään - ei näkynyt. Lähdin etsimään ja kissittelemään lähiseutuja. Ilmoitin heti löytöeläinkodille katoamisesta ja tuntomerkit. Meiltä löytikselle on n.20km joten jotenkin pidin mahdottomana Mellin päätymistä sinne. Kului viikko - eikä kissaa kuulunut. Laitoin kuvallisia ilmoituksia ja sainkin hyviä havaintoja. Aika-ajoin  sain tiedon yölläkin ja samantien lähdin katsomaan onko siellä Melli.

En missään vaiheessa lakannut uskomasta siihen etteikö Melli löytyisi. Mutta aika uhkaavasti kului  olimme jo pitkällä syksyssä eikä mitään - etsin koko ajan aktiivisesti. Sitten oli jo marraskuun 7. lunta tuiskutti taivaan täydeltä. Taisi olla vielä sunnuntai. Sain viestin kännykkääni löytikseltä että siellä olisi ilmoittamani oloinen kissa. Saman tien hyppäsin autoon ja lähdin katsomaan sitä kissaa. Oli aivan sata varma että se on Melli.

Melli se oli, laiha, aneeminen - kulahtanut väri, mutta kun kutsuin Melliä hän heti tunnisti minut ja hakeutui syliini - voi ihanuus - vaikkakin sain syliini luurangon. Mellin löytänyt nainen vei kissan  löytikselle jo 20. lokakuuta, joten Melli ehti olla siellä 17pv ennenkuin työntekijät huomasivat siellä olleen ilmoitukseni - minun onneksi lukivat sen !! Melli oli löytynyt 20km kotoani löytiksen suuntaan. Miten kummassa se sinne???

4kk vapaus oli päättynyt. Kissa voi vielä pitkään huonosti, ripuloi ruuasta, mutta pikkuhiljaa hän vahvistui ja nautti sisällä olosta - ei katsonutkaan ulos. Meni kaksi vuotta ennenkuin Melli on halunnut ulos ja nyt ulkoilee  vain valjaissa. Nykyään Melli voi hyvin, on sirutettu jotta jos tapahtuu jotain, löytyy ainakin oikea omistaja <3


Matti-Katti tuo keltainen sulostuttaja - sylivauva <3
Matti tuli minulle yhdessä siskonsa Misu-Kisun kanssa. Misu oli harmaa kissatyttö ja tietysti Matin sisko. Mukana oli kolmaskin kissa  - keltainen poika joka jatkoi meiltä matkaa Tornioon missä elelee tänäpäivänäkin.

Misusta sen verran että Misu katosi kesällä 2007 eikä etsinnöistä huolimatta löytynyt koskaan. Voi kuinka mietinkään minne tuo pieni kissa rukka joutui. Meillä kulkee ilveksiä - olisiko ???.. kukapa sen tietää.

Matti on aivan huippu kissa, kiltti ja uskollinen. Talvet Masa viettää sisällä ja kesät ulkoilee ja pyytää hiiriä.
Autoilusta Matti ei tykkää eikä voi sietää jos se laitetaan kuljetuskoppaan. Viime talvena Matin sairastuttua kuumeeseen lähdin viemään sitä eläinlääkäriin, repi Matti itsensä kopasta ulos kynnet verillä. Se oli kauhea matka (40km). Eläinlääkäristä lähdettyämme pyysin että Matti rauhoitettaisiin. Seuraava ell kerta olikin pian kun menimme sirutukselle ja rokotukselle, Matti matkusti turvallisesti valjaissa ja se oli parempi ratkaisu - huoh..!! Eläinlääkärin potilaana Masa on huippu kissa - istuu kuin tatti. Ei tarvinnut rauhoittaa kun sirutettiin ja rokotettiin. Tassut hieman hikoili ei muuta. Ell kehui että on hyvin kasvatettu kissa ;)  sanoinkin eläinlääkärille, että odotappas kun otetaan tuo toinen (Melli) saadaan kutsua kokonainen armeija sitä pitämään on se niin äkäinen kun sille päälle sattuu. Mutta ei Masa!

Melli on steriloitu ja Matti on kastroitu joten yhteiselo on turvallista ja suht sopuisaa jos se Mellille passaa ;) ;)

Kissoista kirjoittelen myös aina kun tulee jotakin mieleen mukavaa mitä muutkin ehkä haluaisivat lukea.