Hilla on edesmenneen labbikseni "Olgan" playmaker`s Flower Field siskon tytön tyttö. Molemmat Olga ja Hilla ovat sellaisia "Once in a life time" labbiksia.
Hillalla on aivan ihana luonne, hän on upea laumakoira ja niin sydämellinen ihmisten ystävä.
Näin Hillan ensimmäistä kertaa hänen ollessaan neljän (4) viikon ikäinen. Vierailin tuolloin Hartolassa Playmaker`s kennelissä. Olinkin jo tuttu koiran katsoja heille Olgan ajoilta.
Hilla vaan oli siellä pentulaatikossa niin ihana pallero jonka heti sieltä bongasin, että tuo on mun ja niin "Hillevi" sitten lopulta olikin.
Hillan muuttaessa luokseni reilun seitsemän (7) viikon ikäisenä, hänen laumaansa kuului Olga, Diiva (musta labbikseni), Joy tanskandoggi, kolme kissaa, kaksi vuohta, kolme heppaa - että sellaiseen laumaan pikku taapero pääsi. Nyttemmin tilanne on muuttunut ja laumassa on enää Hillan lisäksi kaksi koiraa -Onni ja Mia sekä kaksi kissa Melli-Killi (viiltäjä-Jack) ja suloinen Matti-Katti.
Hilla on ihan kotikoira - mutta ei yhtään vähäisempi kuin rotunsa noutaja edustajat. Hillalla todettiin n.4 kk ikäisenä kyynärnivelissä ongelmia. Oikea kyynärnivel leikattiin ennen Hillan täytettyä puolta vuotta. Ell kertoi että siellä oli kaikki ihan sökönä, näillä sanoilla. Vasenta kyynärniveltä ei kuulemma kannattaisi leikata kun siitä ei ole vastaavaa hyötyä. n. vuoden ikäisenä Hillalla repesi vasemman jalan ristiside ja se leikattiin heti. Hilla on ollut koko elämänsä kipulääkityksellä enemmän tai vähemmän ja nyt jatkuvalla sellaisella. Hän on pärjännyt erittäin hyvin. Olisin halunnut viedä Hillan erilaisiin kokeisiin mutta tässä tilanteessa on viisasta tarkkailla koiraa ja mennään hänen ehdoillaan.
Hilla kävi kuoleman portilla 26.1.2009 perjantai ja siitä viikko eteenpäin. Oli perjantai päivä ja tulin töistä, avasin oven ja huomasin hevoseni kipulääke pullon purtuna lattialla (mitä siitä nyt oli jäljellä). Se oli täysi vielä minun lähtiessä töihin. Jos ajattelee, että siinä on monta annosta 500kg hevoselle ja koko pullon pureskelee 22kg koira - ei tarvitse olla kummoinenkaan nero kun tietää miten siinä käy. Ei muuta kun koirat autoon ja puhelin kouraan ja siitä alkaa soittorumpa kaikkiin Oulun ell asemiin. Samalla ajan kohti Oulua matkaa n.70km. Kukaan ell asema ei voi ottaa meitä vastaan vaikka kerroin että tilanne on vakava. Onneksi Hilla oksensi autoon edes jonkin verran sitä kipulääkettä. Soitin Siikajoen ell ja hän aikoi ottaa meidät vastaan. Valitettavasti hän ei voinut tehdä mitään ja passitti meidät kotiin. Oli viikonloppu edessä. Hillan tila romahti. Soitin päivystävälle mutta ei hänkään voinut tehdä mitään. Ei auttanut kuin odottaa maanantaita ja että klo 8 ja olla Oulussa klinikan oven takana koira rukka sylissä niin ja toivoa että Hilla on vielä hengissä. Niin tein ja meidät otettiin heti vastaan. Hilla laitettiin tippaan ja otettiin verikokeita. Diagnoosi oli: maha/pohjukaissuolen verenvuoto. Veriarvot olivat aivan surkeat. Hilla vaan tärisi, hengitys oli kovin pinnallista ja vaikeaa. Ell sanoi maanantai-iltana että Hillan voisi ehkä pelastaa, jos lähtisimme Helsinkiin eläinsairaalaan - mutta samaan hengenvetoon totesi, että koira ei kestä sinne saakka. Vaihtoehdoksi jäi lähteä kotiin koiran kanssa tai päästää koira autuaammille metsästysmaille - sen verran huono ennuste oli. Ell lausunto: veriarvot viittaavat siihen, että suoliston limakalvo on kärsinyt pahasti kipulääkkeen ärsytysvaikutuksesta. Verta on menetetty suoleen.Ennuste on huono, mutta katsotaan huomiseen. Päätin ottaa Hillan mukaan ja lähteä kotiin. Ell sanoi että jos koira on aamulla hengissä- tulkaa takaisin jatkamme tiputusta. Kuin ihmeen kaupalla Hilla selvisi yöstä. Menimme tiistai aamuna takaisin Ouluun ja Hilla tippaan. Taas illalla kotiin. Veri arvot olivat aivan surkeat ja saimmekin mukaan jotain maksaruokaa jos vaikka saisin Hillan sitä syömään. Tuli keskiviikko. Päätimme kutsua verenluovuttaja koiran. Oulussa ei voinut määritellä Hillan veriryhmää eikä luovuttajan, joten toivoimme parasta. Ihana kultainennoutaja uros tuli antamaan panoksensa Hillan toipumisessa. Kaikki meni hyvin. Illalla sain Hillan syömään jo sitä maksa ruokaa ja tästä kait se toipuminen alkoi kuin ihmeen kaupalla. Torstai ja perjantai meni vielä klinikalla, mutta Hilla oli jo parempi. Kukaan ei uskonut Hillan toipumiseen paitsi minä - onhan se minun ihana keltainen labbis <3
Pidän Hillaa kuin kukkaa kämmenellä, sillä olihan sen kaksi ensimmäistä vuotta täynnä vastoinkäymisiä. Tosin osasi Hilla ottaa irti ilon elämästäkin aina kun jalat pelasivat tai muutoin kunto oli kohdillaan ;) .
Hillan tehtävä on siis olla kaikkien pikku pentukoirien - rescuekoirien ja kaverikoirien mentori. Hilla on ystävä niin hevosten kuin vuohien tai minkä muun eläimen kanssa.
Hillasta ja Hillan kuulumisista voitte lukea tässä blogissa, toivokaamme kuitenkin, että kuulumiset olisivat pelkästään mukavia!!
Onni tuli minulle kesällä 2008 kesällä n. 1,5v. ikäisenä. Onni on Hillan kanssa saman ikäinen. Tiesin Onnin jo entuudestaan, sillä oli kuullut hänestä entiseltä omistajaltaan. Mutta kun näin ensimmäistä kertaa tämän kultaisen pojan, olin täysin myyty - aivan niin super pakkaus Onni on. Onni oli laumassani kuin kala vedessä - hän kotiutui heti.
Onni on perusterve innokas menijä. Tullessaan meille Onni oli vielä "oikea" poika - ja Hilla oli "oikea" tyttö" joten jompi kumpi piti leikata. Ensimmäisenä oli sitten Onnin vuoro (Hillakin on steriloitu myöhemmin). Onni kyllä astuu tyttöjä kastroinnista huolimatta, aina kun tilaisuus tulee ;)
Onni on aivan pro hevosten lenkkikoira. Uskollisesti poika juoksee hevosten rinnalla - pysähtyy kun heppa pysähtyy - odottaa jos on mennyt edelle - aivan upeaa!!
Onni nauttii pyörälenkeistä ja maasto vaelluksista. Uimaan Onni menee helposti ja aivan itse - Hillevin kanssa se tietysti on mukavinta.
Onni on nöyrä ja kiltti muita koiria kohtaan - mieluummin väistää jos on ahtaita tilanteita. Onni innostuu vieraista niin, ettei meinaa karvoissaan pysyä - ja vielä parasta jos vieras sattuu olemaan mukava namiautomaatti.
Onni on nyt ollut aikamoisella laihiksella (meillä on koirien fitfarm) kun meinasi kiloja tulla kastroinnin jälkeen ja minä tietysti syötin Onnia aivan liikaa ja väärin. Kilot ovat karisseet ja liikkeeseen on tullut kepeyttä - kiva !!
Mia on Bulgarian koditon koira. n. 1,5 vuotias pieni (12kg ja n. 40cm) neitokainen on tullut Suomeen Kesällä 2013. Mia on löytynyt yhdessä siskonsa kanssa muovipussista Bulgarian koiratarhan liepeiltä helmikuussa 2012. Pennut olivat tuolloin kovin pieniä ja ilma Bulgariassa suhteellisen kylmä. Oli onni että pennut löytyivät. Mia on yllättänyt minut monessa suhteessa. Hän on ollut minulla nyt 1,5kk ja alusta saakka täysin sisäsiisti, osaa jopa pyytää ulos jos tarve tulee. Rauhallinen sisätiloissa ja ulkona, hieman riista kiinnostaa ja silloin lenkeillä mennään kovaa - mutta niin mennään Onnin ja Hillankin kanssa.
Mia sulahti laumaan aivan tuosta vaan. Hilla ja Onni ottivat heti Mian omakseen ;) Samoin kissat - aivan niinkuin Mia olisi ollut meillä aina.
Mia on nopea oppimaan ja sitä on kiva opettaa. Mia pelkää vieraita koiria varsinkin itseään isompia ja nyt lähdemmekin oppiin asian puitteissa. Meillä ei ole mihinkään kiire - opetellaan asioita kaikessa rauhassa - positiivisesti toivottua käytöstä vahvistaen ja uskon että pitkällä aikavälillä hyvä tulee.
Olen aina ollut allerginen kissoille - siis aivan oikein allerginen. Ajatus kissasta oli kiva mutta mahdoton. Sitten kesällä 2005 tuttavani Aila alkoi puhumaan, että heidän naapurissa olisi luovutusikäinen tyttökissan pentu - ota sinä, hän sanoi. Kerroin Ailalle tilanteen ja hän tuumasi, että hänkin on allerginen, mutta kun tuli oma kissa ja vielä pentu - hän on alkanut sietämään kissan käsittelyä. Mietin kovasti - miten koirat reagoisivat ?? (silloin Joy doggi, Diiva labbis ja Olga labbis - kaikki jo edesmenneitä, Joyn vei sairaus 7v., Diivan sairaus 8v., ja Olgan vanhuus 14.5v).
No uteliasuus vei voiton ja niin minä hain pienen kissanpennun kesällä 2005, nimekseen hän sai Melli-Killi. Koirat ottivat Mellin hyvin vastaan - aivan kuin olisin tuonut pienen koiran pennun. Pikku kisu oli reipas ja äkäinenkin ;)
Melli kulki lenkeillä mukana valjaissa minun olkapäällä - välillä hän halusi kävellä itse ja sähistä koirille jos innostuivat Melliä kiusaamaan.
Mellin elämään mahtuu Hillan lailla aikamoinen onnettomuus. heinäkuussa 2010 Melli lähti ulos, oli vapaana ja ajattelin että pian se tulee takaisin. Melli oli tuolloin kulkenut meidän kanssa lenkeillä vapaasti ja seurasi koiria uskollisesti. Nyt sitten Melli ei tullutkaan. Odotin seuraavaan päivään - ei näkynyt. Lähdin etsimään ja kissittelemään lähiseutuja. Ilmoitin heti löytöeläinkodille katoamisesta ja tuntomerkit. Meiltä löytikselle on n.20km joten jotenkin pidin mahdottomana Mellin päätymistä sinne. Kului viikko - eikä kissaa kuulunut. Laitoin kuvallisia ilmoituksia ja sainkin hyviä havaintoja. Aika-ajoin sain tiedon yölläkin ja samantien lähdin katsomaan onko siellä Melli.
En missään vaiheessa lakannut uskomasta siihen etteikö Melli löytyisi. Mutta aika uhkaavasti kului olimme jo pitkällä syksyssä eikä mitään - etsin koko ajan aktiivisesti. Sitten oli jo marraskuun 7. lunta tuiskutti taivaan täydeltä. Taisi olla vielä sunnuntai. Sain viestin kännykkääni löytikseltä että siellä olisi ilmoittamani oloinen kissa. Saman tien hyppäsin autoon ja lähdin katsomaan sitä kissaa. Oli aivan sata varma että se on Melli.
Melli se oli, laiha, aneeminen - kulahtanut väri, mutta kun kutsuin Melliä hän heti tunnisti minut ja hakeutui syliini - voi ihanuus - vaikkakin sain syliini luurangon. Mellin löytänyt nainen vei kissan löytikselle jo 20. lokakuuta, joten Melli ehti olla siellä 17pv ennenkuin työntekijät huomasivat siellä olleen ilmoitukseni - minun onneksi lukivat sen !! Melli oli löytynyt 20km kotoani löytiksen suuntaan. Miten kummassa se sinne???
4kk vapaus oli päättynyt. Kissa voi vielä pitkään huonosti, ripuloi ruuasta, mutta pikkuhiljaa hän vahvistui ja nautti sisällä olosta - ei katsonutkaan ulos. Meni kaksi vuotta ennenkuin Melli on halunnut ulos ja nyt ulkoilee vain valjaissa. Nykyään Melli voi hyvin, on sirutettu jotta jos tapahtuu jotain, löytyy ainakin oikea omistaja <3
Matti-Katti tuo keltainen sulostuttaja - sylivauva <3
Matti tuli minulle yhdessä siskonsa Misu-Kisun kanssa. Misu oli harmaa kissatyttö ja tietysti Matin sisko. Mukana oli kolmaskin kissa - keltainen poika joka jatkoi meiltä matkaa Tornioon missä elelee tänäpäivänäkin.
Misusta sen verran että Misu katosi kesällä 2007 eikä etsinnöistä huolimatta löytynyt koskaan. Voi kuinka mietinkään minne tuo pieni kissa rukka joutui. Meillä kulkee ilveksiä - olisiko ???.. kukapa sen tietää.
Matti on aivan huippu kissa, kiltti ja uskollinen. Talvet Masa viettää sisällä ja kesät ulkoilee ja pyytää hiiriä.
Autoilusta Matti ei tykkää eikä voi sietää jos se laitetaan kuljetuskoppaan. Viime talvena Matin sairastuttua kuumeeseen lähdin viemään sitä eläinlääkäriin, repi Matti itsensä kopasta ulos kynnet verillä. Se oli kauhea matka (40km). Eläinlääkäristä lähdettyämme pyysin että Matti rauhoitettaisiin. Seuraava ell kerta olikin pian kun menimme sirutukselle ja rokotukselle, Matti matkusti turvallisesti valjaissa ja se oli parempi ratkaisu - huoh..!! Eläinlääkärin potilaana Masa on huippu kissa - istuu kuin tatti. Ei tarvinnut rauhoittaa kun sirutettiin ja rokotettiin. Tassut hieman hikoili ei muuta. Ell kehui että on hyvin kasvatettu kissa ;) sanoinkin eläinlääkärille, että odotappas kun otetaan tuo toinen (Melli) saadaan kutsua kokonainen armeija sitä pitämään on se niin äkäinen kun sille päälle sattuu. Mutta ei Masa!
Melli on steriloitu ja Matti on kastroitu joten yhteiselo on turvallista ja suht sopuisaa jos se Mellille passaa ;) ;)
Kissoista kirjoittelen myös aina kun tulee jotakin mieleen mukavaa mitä muutkin ehkä haluaisivat lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti