Mia oli rento ja luottavainen ja nyt oli vasta kolmas koulupäivä. Ensin oltiin Fanin kanssa (kääpiövillakoira), seuraavana oli vuorossa Betta (australian kelpie). Ohittelimme ja touhuilimme minä Mian kanssa ja Siljan koiriensa kanssa. Poikkeuksena aiempiin kertoihin olimme Siljan kotipihalla nyt.
Olennainen havainto oli se, että Siljan pihalla oli Mialle vieraita kissoja - Mia ei mennyt katsomaan niitä - tämä osoittaa suurta fiksuutta koiralta siitä, ettei se pyri vieraan eläimen luo suinpäin. Myös siitä saimme tänään kiitosta, että Mia hakeutui jälleen minun toiselle puolelle eli Silja ja jokin koirista oli minun toisella puolella ja Mia toisella - siis turvassa.
Toffeen astuessa ulos, Mia katsoi sitä ja jatkoi minun kanssa kun sitä pyysin. Hauskinta oli se kun Toffee touhuili "pitkä tukka hulmuten", alkoi Mia rauhoittelemaan Toffeeta. Silja sanoi Mian ajattelevan Toffeesta, että "siinäpä vasta kakara, mulla on enemmän kokemusta kun sulla" ja siltä se kyllä näytti. Jälleen ohittelimme ja touhuilimme - kaikki meni aivan hienosti.
Silja sanoikin että Mialla ei ole ongelmaa koirien kanssa, vaan siinä että kuinka niihin uudessa tilanteessa suhtautua - mikä on hänen rooli. Mia on koira joka tuntee olonsa turvalliseksi kun sille asettaa selkeät rajat, kertoo selkeästi mitä tehdään - sen ei tarvitse ottaa vastuuta, eikä tehdä ratkaisuja itse, senhän me jo tiesimmekin.
Nyt koitti Alma saksanpaimenkoiran vuoro. Aluksi Mia ehkä hieman jäi tuijottamaan Almaa, mutta sitä en sallinut sen tekevän ettei se sitten muutu haukuksi. Mia oli kiinnostunut vuohista, jotka siinä aivan vieressä söivät ja laidunsivat. En antanut Mian tuijottaa niitäkään, ettei sitten mikään laukaise haukkumista ja ettei meidän harjoitus vesittyisi.
Alma teki töitä upeasti Siljan kanssa ja minä jatkoin Mian kanssa, eikä minkäänlaista pelkoa ollut havaittavissa. Sovimmekin että perjantaina 2.8 käymme yhdessä Siljan koirien kanssa kävelemässä ja harjoittelemme siellä ja sitten on meidän koti ympäristön vuoro.
Kaiken kukkuraksi palkitsin koirat pitkällä lenkillä ihanassa kangasmetsässä. Hilla jaksoi hienosti vaikka kipulääkkeen vaikutus on varmaan minimissä. Hilla saa aina kuun eka päivä trocoxil nimistä kipulääkettä, tätä lääkettä annetaan vaan kerran kuukaudessa. Meillä se on ollut toistaiseksi toimiva kipulääke. Onni terveenä poikana nauttii joka hetkestä luonnossa. Siellä on niiiiin ihania hajuja - rusakot, hirvet, metsäkauriit, oravat ja tietty kaikki linnut - Onnista on moneksi !!
Onneksi en vielä eilen julkaissut tätä blogia, vaan ajattelin jättää tämän täydentämisen tähän päivään. Jep, jep - kiva päivä tulikin koirien hautausmaalla tapahtui seuraavaa (teksti suoraan fb:stä):
Mitä elämä olisikaan ilman vilkasta labradorinnoutaja Hillaa??
Kävimme tänään eläinten hautausmaalla tervehtimässä koira ja heppa enkeli ystäviämme ja siivoilemassa hautoja. Hilla avusti siivouksessa aluksi syömällä jonkin nahkan näköisen jutun - en saattanut ottaa suusta pois kun se oli niin epämääräisen näköinen. Seuraavaksi Hilla laittoi kirsun maahan ja kohta huippu vainu löysi jalan ( uskokaa pois, se näytti koiran puolikkaalta jalalta, ei ollut jäniksen kun oli pienempi tassu - kääk), sen Hilla tiputti kun Tuula vähän avitti kohta tämä touhukas Hillevi seisoi suu auki ja kauhoi suutaan etutassulla surkean oloisena. Työnsin käteni kyynärpäitä myöten sen kurkkuun kun säikähdin että kivenkö se nieli. Ei ollut kurkussa mitään mutta kitalaessa iso tikku poikittain. uuuuhhh.
Hilla on sitä mieltä että vapaus on paljon kivempaa - saa tehdä mitä haluaa ja ennenkaikkea SYÖDÄ mitä löytää
Lopuksi pelattiin varmanpäälle ja laitettiin Hilla hihnaan ja autoon ;)
Kaikki siis hyvin. Onni jälleen herrasmies ja Mia oli ihmeissään niin kauniista paikasta joka oli vain hänen lajitovereitaan, eläimiä, varten <3
Tämän kirjoittamista siivitti Cat Stevensin biisi - Lady D`Arbanville
suosittelen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti