Böndeboogie - Mitä pässit - mikä boogie ?

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka täällä vaan saa aina asustaa..

Kävikö todellakin niin, että labradorinnoutajasta ja kahdesta x-rotuisesta koirasta tuleekin paimenkoiria?
Nurmeksen reissulla he olivat "melkein" paimenkoiria :)
Mielenkiintoinen projekti - mutta olen sitä mieltä että kannattaa kokeilla.  
Hillalla "paimentamisesta" on jo rutkasti kokemusta - tosin siinä nyt ei oikein osaa sanoa, että kuka paimensi ja  ketä :)

Leevi, Hilla ja Liina-Lumikki

Onni on vikkelä ja osaa väistää sopivasti jos tulee tiukka paikka :)
Miasta olen kuullut, että se on Bulgariassa ainakin ajattanut hevosia kovasti.

Siis lähtökohdat ovat mitä otollisimmat.
Hilla ainakin on sitä mieltä ettei sitä työntekoa niin vakavasti tarvi ottaa - kunhan tarkkailee "jostakin" että tilanne pysyy hanskassa :)

työnjohdollisia tehtäviä - kuuluu noutajan hommiin

Mistä siis on kysymys??  
                                          http://www.hakapelto.fi

                                          Lampaista - totta :)

Hakapellon Lampaat

vasemmalta;                 Hakapellon Dr Phil, H-D-vitamiini, H-Donjuan, H-Dick
                                     Kotoisammin Pikku Pili, Iso - D, Doni ja Dick


Kaikki alkoi tietty puhelinsoitosta ja siitä seurasi tutustumiskäynti sekä kysymysten kirjo mun puolelta Hennalle jonka lammastila on. Luin myös  Hakapellon kotisivut tosi tarkkaan. Sitten nettisurffailua ja nyt olen hankkinut jo huippu kirjan aiheeseen liittyen, Henna minulle sitä suositteli: 
                                 "Elämä lampaiden kanssa - lampaiden puolesta"
                                   Greta Stenberg
Siis kaikki oppi on tervetullutta.

Seuraava vaihe oli keritseminen ja sen opettelu - pitihän poikien käydä parturissa ( ja oikein parturin pakeilla)  - joskin tunsin olevani aivan kamalan huono ja hidas parturi verrattuna Hennaan (lammas tilallinen) ja Jenniin (harjoittelija) kuvasinkin ainoastaan  heidän rauhallista ja taitavaa työskentelyä - itsestäni otan kuvia vasta sitten taitavana keritisijänä - odottakaa mutta älkää pitkästykö :)

Hakapellon lammastila - Henna Äijälä

Jenni keritsemässä

Henna ja Jenni ja lampaat

keritsemisen jälkeen  matolääkkeet sekä loistorjunta-aineen laittaminen ja sitten  pojat autoon - muutto alkakoot !! 

Mitäpä koirat moisista "kiharakarvaisista" sanoivat??
Aloitetaampa vaikka Onnista

Aluksi Onni juoksi lampaiden aitaukseen apinan raivolla lampaille huutamaan. Onni totteli kyllä kun pyysin hänet pois, mutta kun se vaan on niin kivaa kiusata "pienempiään".
Onnin kanssa harjoiteltiin sitä, että lankojen sisäpuolelle ei ole asiaa muuta kuin pyydettäessä ja se meni perille heti - siinä kyllä taisi olla pieni vahinko auttajakin kun Onni sai langasta pikku tällin :/ surkia paikka....
mutta nyt Onni on pysynyt omalla puolella ja tulee vain jos pyydän lampaiden puolelle joten, - well done !!
Onnista ei ehkä ole paimeneksi vielä, mutta kuuliaisuus on kohdillaan - hyvä alku.

Hilla, vanha vuohipaimen, viis veisasi koko lampaista. Hilla laittoi automaattisesti pötkölleen aitauksen oikealle puolen. Tarkkailee lampaita hyvin rauhallisesti. Hilla on niin mukavuuden haluinen, ettei taida edes paimennukseen taipua :)

Mia, no joo... liian isoja, hitaita ja ja ja ... ne oravat, rusakot, päästäiset, hiiret ja myyrät, toisia saa jallittaa puuhun ja toisia kaivaa maasta - siinä on viehätyksensä ....  Mian kesäduuni ja vähän talvenkin.

Einari

Einari, hoitolainen, oli todistamassa tätä perheen lisäystä. Einarilla ikää jo 11v. joten hänenkin mielestä kaikki tuollaiset "ei koira urokset" olkoot !!
Einari on kaikkien kaveri, mutta "oikeana" poikana on joskus toisille uroksille vähän sellaisia machoilun piirteitä - se tuossa iässä suotakoon - onhan niitä ihmisissäkin kaiken maailman ikäloppuja Reetuja ym....

Niin, palataampa siihen päivän polttavaan kysymykseen - "onko labradorinnoutajasta ja kahdesta x-rotuisesta koirasta paimenkoiraksi?"

Mitä mieltä olette ?            Koskaanhan toivoa ei saa heittää pois - vai kuinka :D

Vai onko paimennus vaihtunut huomattavasti helpompaan jahdattavaan - marjastukseen ja marjoihin :D

Löytökoiralauantai

Ja löytökoira - ihana sellainen - Mia

7.9.2013 Oulun Lammassaaressa pidettiin jo toista kertaa löytökoiralauantai.
Me Onnin kanssa oltiin lupauduttu töihin sinne Kodittomat Bulgarian koirat ry http://bulgariankoirat.com/  puitteissa,
oltiin lupauduttu hankkimaan termarit kahvia ja teetä varten,
ja lisäksi kehäsihteeriksi mätsäriin. Kaikki hommat tehtiin :)

Hillan ja Mian kohtaloksi jäi tällä kertaa jäädä kotiin

Keskusteltiin Mian kanssa että hänen ei kannata vielä lähteä sinne kohtalo- / lajitovereita tapaamaan kun minä en ehdi olemaan heidän kanssa, ja se tuntui passaavan. Miaa vielä pelottaa vieraat koirat, niin opetellaan aivan rauhassa vähän kerrallaan. Mia on muutenkin kovin mukavuutta rakastava. Se painelee aamuisin kun lähden töihin, ensimmäisenä nukkumaan ja kun palaan Mia tulee viimeisenä vastaan. Hillalle käy kaikki, mukaan tai ei - se on niin Hilla - iihhana labbatori.

Onni lähtee mukaan jos vaan pääsee. Onni voisi olla vaikka koiramaailman suumahher, niin paljon se tykkää autoilusta, ei siis haittaa vaikka kaikki ei olisikaan niin koiramaisen ihanaa. Välittömästi kun olin keittänyt termareihin kahvit ja vedet ja pakkasin ne + kassin autoon - jonotti Onni jo omasta ovestaan sisään. Oma ovi = vänkärin paikka :D , oikeasti ei mikään hymyn asia mutta mun pitäis saaha se turvajuttu siihen penkkien taakse !

Matkaan kohti Oulua ja Lammassaarta.

Anne tuli ihanien Espanjan koiriensa ja miehensä kanssa pitämään kanttiinia. Termarit Annelle ja me Onnin kanssa lähdettiin ottamaan mätsäri ilmoittautumisia vastaan.

Kun itse näyttely alkoi Onni joutui kiinni puuhun siihen lähelle, ja siellähän se oli myös Ninan ihana sènjorita <3
Katsoin Onnin haukkukuplaa, kun se puun alla odotti - rusettipäisen Espanjan sènjoritan kanssa, luki kuplassa, että "jos tämän oisin tienny niin kottiin oisin jääny, täällä puun alla karvaturrin kanssa".

Onni ja Ninan koira jonka nimeä en muista mutta tiedän sen olevan Espanjan tyttöjä eli Sènjorita

Onni nyt kun on sellainen, että leikkii vaikeasti tavoiteltavaa eikä halua kenellekkään paljastaa ettei ole enää aivan priima "kundi", mutta loppu viimein hyppää typyjen selkään jos vaan pääsee. Se on yrittänyt Miaakin opettaa - ei Mia sellaisesta välitä - höh. Sieltä kehän laidalta kun tätä paria seurasin - kuulin ainakin yhden yhteisen dueton. Harmi, kun Ninan kehä loppui aikaisemmin niin Onni meinasi jäädä yksin. Menin ja hain Onnin mun kans kehäsihteeriksi ja johan tuli hyviä valintoja :D

Näyttely osaltamme oli ja meni kivasti - sitten kahville ja Onnille pala kasvispiirakkaa ( ja jos joku juoruaa Onnin ravintoterapeutille ja personaltrainerille siellä fitfarmilla, niin saa kuulla haukun - kuulemma - niin oli jo nälkä) - Kasvispiirakasta puheenollen Onni kummasteli kovasti kun tuomari moitti aivan helvetin laihoja koiria "lihavaksi", että pitää grillikauden läskit laihduttaa pois - tsiisus - Onni rukkaa on pidetty kauhealla kuurilla jo monta kuukautta ja se läski siellä turkin alla on muuten tiukassa.!!! Kaikki laihduttaneet sen tietävät - paitsi julkkikset joille kaikki on helppoa :/. 

No otettiin kuitenkin rennosti, juotiin kahvit, syötiin piirakat ja sillä siisti !

Sitten katottiin Best in match show kehää - ja kyllä kait Onni voi sanoa että on "sukua julkkikselle"
- keneenköhän tuo koira on tullut kun tykkää julkkiksista??? ( lukekaan Pohjois-Karjala blogi)
Nimittäin siellä voitto tuli ensinnäkin Raaheen Sileäkarvaiselle Collielle  "Masalle" ja omistajalleen  Kaisalle <3    ONNEA -- HAU    (molemmilla kielillä)

Toinen koira rivissä Iiris ja kolmas koira Masa

Toinen ja kolmas oli jotakin - ei niistä sen enempää....

4. oli Sieläkarvainen Collie "Iiris" (kaverii!!!!) ja Päivi ja tietty Raahesta - ONNEA -- HAU

Tämä sukulaisuus -  Masa ja Iiris on Onnille hyvän tutun ihmisen Sirpan kasvatteja Dane Amor kennelistä
http://www.daneamor.com/

kauniita koiria ja niin samannäköisiä ja kokoisia että pitää kysyä kuka on kyseessä :)

Oltiin siis voittajan ja nelosen + tietty kaikkien puolesta iloisia !!
Jos linjat on kunnossa ( niinku tuomari kehoitti, huom, muita koiria ), Onnikin voi joskus ehkäää...

jepulis, päivä alkoi olla lopuillaan ja aloimme keräämään meidän tavarat, kiitimme meitä autteneita ja pikkuhiljaa ajattelimme lähteä kohti kotia. Astuin autoon Onni edellä ja mietin, että kuka on oksentanut auton lähelle kun niin haiskahtaa?? Noo, mitään ei näkynyt mutta haju jäi. Eikait siinä muuta kun ajaa aivan kamalassa oksennuksen hajussa kotiin ja miettiä kuumeisesti mistä moinen tulee.

Koti pihaan päästyäni tulin ulos autosta huomasi että olin survonut, polkenut ja mitä vielä - ISOA KOIRAN PASKAA lattiaan - vanha sanonta kuuluu "Hajussa kasvaa jos olla jaksaa"
jee mulla on toivoa...

Yhtä asiaa Onni ei aio Hillalle haukkua, nimittäin makkaransyönti kilipailua - muuten sillä tulis
                                                :/ märy :/

Kotona oli iloiset ystävät vastassa ja oli paljon Hillalla ja Mialla luettavaa vaatteista ja käsistä ja Onnin turkista päivän tapahtumista ja tavatuista ystävävistä !!!

Kiitos löytökoiralauantai <3

Otettiin niitä ilmoittautumisa Onnin ja Ninan kanssa

Kehässä hieno lyhytkarvainen mäyris herra

kovasti oli rotukoiria mutta Onni on leuhka kun siinä on monta rotua ainaki 2

meijän kehän punaisten 4 voittajaa

Sunnuntai olikin löytömyyrä sunnuntai - joita minä hikipäässä pelastin mutta olkoon se oma tarinansa - ehkä

 

Minä lähden Pohjois-Karjalaan..

Vaihdan farkut verkkari housuun  ;)

Johdatellaan tää juttu vaikka näin:

Okei - näyttelykoirat saavat  reissata kotimaassaan ja sen ulkopuolella omistajiensa kanssa,
mutta niin saa meidän rakkaat tavis koiratkin <3

Ajatelkaa nyt: Hilla on syntynyt Hartolassa - sieltä se on matkannut Raaheen, kulkenut minun mukana minne olenkaan mennyt.
Onni on syntynyt Kellossa (kuuluu nykyään Ouluun) sieltä tänne Raaheen, ja taas meikäläisen mukana milloin missäkin.
Mia on syntynyt Bulgariassa (sillä on EU-passikin - wau) sieltä Raaheen, vielä lentämällä, semmonen Mimmi - Mia se on, sitten taas meidän mukana siellä sun täällä ;)

Nyt sitten päästiin Pohjois-Karjalaan ja vielä melkein "työreissulle".

lähtö tunnelmissa - jännää, monta pässiä kyydissää !!

Silja, - minun ratsastuksen opettaja ja avustaa mua koirien kanssa niitä opetettaessa - kasvattaa lampaita - lampaat ovat rodultaan Kainuun harmaksia. Kaikki eläinten kanssa tekemisissä olevat ihmiset tietävät, että välillä on omaan jalostustyöhön uutta verta saatava. Nyt oli Siljan pässien vaihdon aika. Nurmeksesta Saramon kylältä löytyi kasvattaja jolla oli myös harmaksia. Sieltäpä sitten Silja lähti valitsemaan uuhille uusia isäntiä ;)

Pässit autoon ja auton keula kohti itää !! Mukaan lähti Betta (Australian kelpie) poimimaan pässi laumasta sopivat ehdokkaat. Mukaan pääsivät myös melkein paimenkoirat Hilla, Onni ja Mia.

laiva on lastattu pässeillä

mietteliäs on katse mutta palkinto odottaa perillä

Matka meni oikein joutuisasti. Onnia taisi vähän jännittää kun ei meinannut autossa ensin rauhoittua. Sitten huomasin, että metsän reunaan on pysähdyttävä Onnin kanssa - meinasi tulla hajuhaitta, olinkin oikeassa. Niinhän se usein on että kun jotain oikein jännää tapahtuu "vessa reissu" on ensin tehtävä - eikö !!

maailman matkaajat

Matka jatkui, pässit olivat konkari matkustajia ja olivat rauhassa, samoin koirat rauhoittuivat. Betta matkusti takana omassa häkissään.

Kajaanissa pysähdyttiin syömään itse sekä juottamaan koiria ja lampaita.

Sitten moottoritie oli taas kuuma...vai pitäisikö sanoa vaan, että  tie oli kuuma ;)
Nurmeksessa poikkesimme ostamaan vuohi/lammas/vasikka puntarin. Tulipa sitten  puntarikin testattua,  Hilla ja Onni pääsivät punnitukseen (fitfarmilla on taas töitä tiedossa ).

Silja ja puntari ;)  Onnia ja Hillaa ei kuulemma saanu kuvata puntarilla - uuhh

Matka jatkui n. 20km:n verran ja oltiin perillä. Silja lähti Betan kanssa n. kilometrin päähän laitumelle, sinne piti mennä kävellen. Me jäimme odottamaan etteivät nuoret pässit säikähdä vähän "kokemattomampia paimenkoiria " heh.. saahan sitä luulla itsestään mitä vaan. Pian kuitenkin huomasin, että Onnissa olisi oikeasti pontentiaalia paimeneksi, Onni oli tosi innokas tarkistamaan, että vielä vinkassa olevat pässit voivat hyvin ja muutenkin oli vilkas pässien perään.

Päätettiin ottaa myös hyöty irti ja käytin koiria lukemassa paikallisten koirien "viestejä" tien reunoilta. En kyllä ole yhtään niin varma, että siellä kukaan ulkoiluttaa koiraa narussa, kun ei sillä kylällä montaa taloa ollutkaan ja yksi koira nähtiin häkissä - mikäpäs muu kuin

                                                   Karjalan karhukoira ;)

kiva koira, ystävällisesti meitä tarkkaili , harmi kun jäi kuva ottamatta.

Ei kait siinä mittään jos kaveri kusee päähän :/

Niimpä niin taas, sattuu ja tapahtuu: meidän Onni - poika se ei paljon naisia kumarra. Tienposkessa tytöt haistelivat kaikessa rauhassa, niin tämäpä kävelee pokkana ja kusasee kirjaimellisesti Hillaa päähän. Mitäpä tuohon enää voisi sanoa!!
Mulla sattu kuin ihmeenkaupalla olemaan kamera kädessä - dokumettiaineistoa tekstin yläpuolella - eipä pääse Onni poika selittelemään :)

Siellä oli oikeasti kaunista - ei haitannut sadekuuro

Vanhan kaupan lava oli kiva paikka

Onnilla oli vaan pässit mielessä - se oli ihan täpinöissään

Onnilla oli tiukka paikka kun pässejä alettiin vaihtamaan vinkasta - sanoin sille, että on pässi koko koira iteki kun niin oli täpinöissään - ei meinannut karvoissaan pysyä. Uusien pässien kanssa piti olla vähän varovaisia etteivät säikähdä kun eivät olleet ilmeisesti koiraan tottuneet. Betta osaa hommat ja tietää mitä tekee mutta Onni paimenella on koulutus vielä kesken. Onni on ollut paljon vuohien kanssa mutta ne ei olleet kuulemma kivoja kun niillä oli SARVET !

pieni karanteeni koppi, missä yksi iso pässi odotti, toiset tulivat laitumelta

Hilla ja Mia viis veisasivat pässeistä - niille taisi olla tärkeää että ruokahuolto reissussa pelasi eli nakkeja säännöllisin väliajoin - kiitos. Melko rentoja typyjä ; ) hyvä niin.

Yllä olevassa kuvassa pikku mökissä oli jo yksi isoakin isompi pässi odottamassa (olikin oikea jättiläinen) ja taisi siellä olla joku pikkuinenkin, se pieni ei lähtenyt mukaan. Laitumelta tuli veljekset kyytiin.

Taas laiva oli lastattu. Mutta kun lähdimme ajamaan vinkka heilui kuin heinämies. Päätettiin jonkun matkaa ajettuamme pysähtyä katsomaan onko kaikki hyvin. Silja meinasi että siellä saattaa olla kunnon tappelu menossa nimittäin iso pässi ja veljekset kun eivät olleet tuttuja keskenään, niin toinen veljeksistä päätti tehdä selvää isosta pässistä. Siellä ne pojat sitten ottivat vähän matsia :/

Valtimolla tien varressa oli kyltti majatalo Puukarin pysäkistä ja sinne siis - vinkan ovi auki ja tilanne katsaus. Hikipäässähän ne pässit siellä otteli. Silja erotti pässit, minä vahdin ovea etteivät karkaa kun niitä siirrettiin. Kun kaikki oli ok, päätettiin ottaa kahvit mukaan.

Tapahtuikin iloinen yllätys - menimme sisälle, meidät otettiin iloisesti vastaan. Minä rupesin katselemaan ympärille, että missä niitä pahvimukeja on??
Anni - emäntä ystävällisesti sanoi, ettei heillä sellaisia ole, kahvi juodaan siellä. No, minä otan kupin ja etsin pannua ja kysäisen, että mistä minä sitä kahvia saisin?  Anni sanoi, että kahvi tulee pöytään.

Voi ihanuus - eihän tälläistä voi olla, siis voin vain istua ja odottaa - mikä palvelu.
Elämä on niin - take away - joka paikassa. En voinut kuvitellakaan, että istuskelen ja rupattelen vieraiden ihmisten kanssa. Niinhän ei ruukata tehä ??!!

Meillä meni tunti Puukarin pysäkillä, Anni emäntä istui juttelemaan vieraidensa kanssa, ei sellaistakaan enää usein näe ja koe.
Yleensä huoltoasemilla poiketaan - äkkiä kahvit kurkusta alas - vessaan ja menoksi.

Anni - emännällä oli pikku apulainen - Ansa vauva - rauhallinen ja iloinen lapsi <3

oikealla Anni ja Ansa-vauva, takana Silja keskellä Tornioon matkalla olleita vieraita

Puukarin pysäkki - ihana paikka

Kaunis paikka, mahtavat maisemat

Sieltä sain mukaani tuoreen ruisleivän ja kauran helmiä puuroa varten - luomua tietysti !!
Musta on kauhean kiva aina tavata julkkiksia - onni potki tänäänkin.
Jotenkin koin, että paikka ja Anni ovat tutun oloisia. Kysyin Annilta että oletko ollut tv:ssä?
Hän oli - muistatteko viimetalvelta ihanaa sarjaa nimeltään -paluumuuttajat - Anni ja hänen miehensä Jarno Korhonen olivat yksi pariskunnista, kenestä ohjelma sarja kertoi ;)  Hienoa !!

Mahtavia yrittäjiä <3. Lukekaa heidän kotisivut - katsokaa facebookista
Sinne uudelleen!!!
 http://www.puukarinpysakki.fi/fi/etusivu/


Ajelkaa käymään tai ohi ajaessanne pysähtykää siellä ja nauttikaa <3

Mutta mutta, kaikki yllä oleva tapahtui torstaina 22.8
tänään perjantaina 23.8 Hilla ja Mia menivät härppimään maa-ampiaisen pesää. Hilla ehti alta pois, mutta Mian kimppuun pikku viheliäiset hyökkäsivät.
Ampparit pistivät Miaa kylkeen - ja voi vaan kuvitella, että kipeää kävi!! Mia pyöri ja valitti, yritin kiirehtiä sitä kotiin että voin antaa ensiapua. Soitin varalta eläinlääkärille. Kyy tabletin annoin ja jos olisi ollut homeopaattista apista sitä olisin antanut heti.
Kyytabletti alkoi auttamaan noin puolessa tunnissa, vei varmaan kirvelyn ja enimmän kivun.

Se maa-ampiaisen pesä kierrettiin päivemmällä kaukaa....

"Timantit on ikuisia"

                                       Niin on....
                                       Koirilla "Dimangi" pannat (kuvia tulee kunhan saan kaikki samaan kuvaan)
                                       Mulla on magneettikoru ja sekin Dimangi - ihanuus 
                                       Mun työvälinepakki on bling bling melkein Timantti
                                       ja sitten vielä Cheek laulelee aiheesta joka päivä, sekin passaa
                                       ja ja ja..

                                       Mikäpä meidän on ollessa            

                                

huohh... kohta ope tulee - ketähän karvaturreja sillä on mukana?

Koululaisen mietteitä:
Tänään koulu tulikin kotiin. Silja tuli koirien kanssa ja harjoiteltiin omassa ympäristössä.
Fani oli suht ok, vähän Miaa jännitti aluksi mutta se meni ohi.
Sitten kun Silja otti autosta Fanin lisäksi Toffeen - muistatte se vaaleita pitkiä karvojaan heiluttavan karvakasan (joku paimenkoira, tuumaa Mia) silloin pääsi HAUKKU - vitsi ei voinut mitään. Pelastukseksi vein Mian toiseen suuntaan, mutta Mian mielestä hänen hengen pelasti lihapulla - no, miten vaan ;)

Silja vei Fanin ja Toffeen meidän portaille ja Mia kipitti omalle isolle kivelle katsomaan jotta näkisi mitä ne siellä tekee - ei yhtään mitään, joten huoh.. eivät ainakaan ole menossa sisälle -----vielä...

Mian kanssa ohitettiin pihan reunaa pitkin nuo toiset turrit ja hyvinhän se meni.

Silja laittoi koirat autoon ja koko muu porukka, paitsi Siljan koirat, mentiin kahville. Kahvittelun keskeytti ammattiopiston porukka, kun toivat Mellille oman asunnon, se kun haluaa muuttaa omilleen. Siinä samassa Silja keksi, että koska harjoitus meni hyvin ja portailla olevat vieraat koirat eivät tuottaneet Mialle tuskaa, hän ottaa Fanin meille sisälle. Hilla ja Onni ilahtuivat pienestä mustasta villakoirasta ja niin se Miakin huomasi että vaaraton se on mokoma. Mia hyppäsi nojatuoliin ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Silja sanoi että Mialla on niin valtava kokemus laumassa elämisestä että se näkyy, juttu on siinä ettei se halua ottaa sitä vastuuta ja tässä me ollaan menty iso harppaus eteenpäin. ;)




Katsokaapas tätä, toinen antibioottipäivä pe 16.8 ja Hilla jo satunnaisesti varaa kipeälle jalalleen, mitä ei vielä tänään perjantaina aamulla käyttänyt lainkaan.
Kipeä se silti on, mutta tästä on vain yksi suunta - parempaan!!

Olen tässä ajatellut, että pitäisikö tehdä empiirinen tutkimus aiheesta
"kissojen huoneistot" ?
 Miten ihmisten kissat asustavat kotonaan??

Minun Melli - killillä on nyt kaksi omaa asuntoa + muut tilat.
Eka asunto on minun sauna. Tämä kilpikonna värityksellinen kisuli on asunut siellä kaikki nämä vuodet mitä ollaan täällä asuttu. Sillä on siellä oma tyyny ja  karvapehmuste ja varma lämmitys - lämminvesi boileri.

Nyt sen piti saada tuollainen kesämökkimalli, jossa on tosi hyvä ilmastointi, hometta ei tuu varmasti muualle kuin korkeintaan puitteisiin. Ihana on mökki ja tänään kun se tuotiin kotiin - on sitä sitten pitänyt sisustaa urakalla.

Matti, tämä keltainen komea poju jakaa Mellin kanssa sauna huoneiston, hänellä on myös oma tyyny ja sen karvapehmuste, niin ja se lämmitys. Mutta Matilla taitaa olla olla huusholleja pitkin kylää. Yöt luuhaa ja hoitelee asunto bisneksiä ja mitä lie. Aamuyöllä tulee kotiin omaan saunaan nukkumaan.

Tupakeittiö on meillä kaikilla yhteinen. Siellä pitää olla kissoille lekottelu paikat, mistä saa tarkkailla koirien touhuja.

Matti tuskin innostuu tuosta Mellin mökistä, joten saa neiti pitää ihan rauhassa oman "residenssinsä"!!

Näin meillä miten muilla??
 
 

Voihan äkämätauti eiku hot spot ....

Hilla koira sairastaa, häntä hellikäämme. 
Lääkkehillä hoidelkaa Hilla ystäväämme. 
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi. 
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi. 

Patjaksensa parahin matto levitellään, 
Peitteheksi toinenkin kääritähän hellään. 
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä, 
Itse käymme uinumaan hänen vierellensä. 

Vahtikissa vartio uskollisna häntä, 
Kunnes koittaa aamunkoi, hän ei Hillaa heitä. 
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme. 
Hilla-raukan kuntohon aamuksi jo saamme
                              

 

                                 Oikea tassu ilmassa, diagnoosi to 15.8 paha märkivä HOT SPOT
                     
Halavatun, halavatun, halavattu, pakanan, pakanan äkämä - eiku hot spot

Hilla on koko kesän saanut nauttia uimisesta. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta - Hilla ei voinutkaan astua oikealla takajalalla kun olimme aamulenkillä keskiviikko aamuna 14.8. 
Hillaa tuntui inhottavan pieninkin ruohonkorsi, eikä jalkaa maahan voinut laskea.  Tultiin kotiin ja suihkutin tassut ja silloin se totuus paljastui - tassun pohja anturoiden välistä aivan rikki ja märkivä.

Yritin saada aikaa Ouluun tutulle eläinlääkärille mutta hän oli vapaapäivällä. Ei auttanut kuin soittaa kunnaneläinlääkärille ja hänen sijaselle saimmekin ajan. Lääkäri katsoi hieman puhdisteli ja totesi sen olevan furunkuloosia eli äkämätauti. Emme saaneet antibioottia vaan  betadinella puhdistus ja fuciderm voidetta perään - sillä mennään.

Iiiikkk - nyt on torstai 15.8 ja Hilla on huonompana :(  :(
Huomasin että fuciderm aiheuttaa Hillalle kipua / kirvelyä ja  ainakin kovaa tuskaa. Tulehdus oli levinnyt kuin kulovalkea :(
Huuhtelin lämpimällä vedellä fucidermin pois ja  se helpotti Hillan oloa selvästi.

Soitin heti Univet Otukseen kun se aukesi klo 8 ja sain tutulle eläinlääkäri Tiina Tiihoselle ajan. Olipa taas pitkä päivä odottaa tuskaisen koiran kanssa että pääsemme vastaanotolle klo 13.30.
Eläinlääkäri Tiina tutki, otti näytteen - ja tutkittuaan sen hän tuli ja totesi sen olevan juuri sitä mitä arvelikin eli tälläinen teksti:

"diagnoosi:
OTJ anturanvälissä HOT SPOT        ( oma huomautus: no jo paikan keksi )

Hillalla on oikean takajalan anturanvälissä paha märkivä ihotulehdus, hot spot. Tulehdusalueelta otetussa näytteessä nähtiin paljon bakteereja ja tulehdussoluja."

Heti kotona tehtiin betadine haude niinkuin Vilja varsalle aikanaan. Betadine ei kirvele ja se vie kipua. Nyt Hilla on ihan rauhassa tuppo jalassa iltaan saakka. Antibioottikin aloitettiin heti.

Fuciderm voide sai komean ilmalennon - viiiuuhh....

Jos nyt jotain hyvää tästä haluaa ajatella niin seuraavat asiat voisi mainita:

Mia on kovin Hilla orientoitunut vaikka Onni onkin Einarin kanssa poikaystävä. Nyt ollaan käyty lenkillä Mia ja Onni keskenään mun kanssa. Hyvin menee, Mia on niinkuin ketään ei olisi pois matkasta.

Toinen juttu: tänään Mia teki sitten eka reissu eläinlääkäriin täällä. Tuli aivan reippaasti sisälle, tutki paikkoja innokkaasti ja tuli toimenpidehuoneeseen kaikkien mukana niinkuin olisi siellä ennenkin käynyt. Nuuhki ja tutki uteliaana eläinlääkäriä - siis super hyvä kokemus <3

Meille tuli tiistaina 13.8 uusi hieno sänky. Sängyn tuotto menee hyvään tarkoitukseen Dog Force One ry järjestön  kodittomien koirien hyväksi ja se on tehnyt Maija Koppanen.

Sänky on tosi hieno ja siinä oli aivan ihana patja valmiina. Juupa juu, toin sen kotiin ja rupesin esittelemään sänkyä sen varsinaiselle haltijalle eli Mialle. Suuremmitta eleittä kaikkien ohi itse hänen kuninkaallinen korkeutensa Melli-Killi marssi paikalle, meni sänkyyn - hieman sitä haisteli ja asetteli itsensä mukavasti makuulle. Että se siitä sitten - Mian sängystä. Kuka sinne enää uskaltaa mennä kun valtijas itse on jo siellä :/

Toivossa on hyvä elää, sillä Mellille on ammattiopiston pojat puualalta valmistaneet ikioman 2,5x2,5m kanttiinsa olevan ulkohäkin ja saadaan se perjantaina kotiin, jospa tämä sänky unohtuu ja uusi koti on sitten kivempi - toivotaan ainakin ;)

Fitfarm uutisia: Onni oli lihonut muutaman sata grammaa.....se on käyny salaa jääkaapilla sillä mittään en oo antanu .....

Voiko puun hypnotisoida ?

Mian mielestä voi !!
No minkä ihmeen takia - siksi että kun puu hypnoosissa kaatuu, sieltä tippuu se ihana orava jonka Mia on nähnyt sinne kipittävän.

Tarkalleen ottaen on kolme puuta tässä lähiympäristössä, mitkä ovat aivan nirvanassa tuon Mian jäljiltä. No, kerrompa tarkemmin:

Kaikki sai alkunsa siitä kun Mia tuli kesäkuun 3 päivä tänne meille. Ei siinä varmaankaan montaa päivää mennyt kun olimme lenkillä ja eka orava kipitti koirien kirsun edestä puuhun, nii-in ensin siihen yhteen, sitten toiseen ja vielä kolmanteenkin. Eihän tässä mitään, mutta jokaiselle lenkille lähdettäessä, Mialla on tulenpalava kiire jonkun noista puista luokse. Puun alla hän nostaa määrätietoisesti katseen ylös ja silloin se alkaa - TUIJOTUS - noilla ihanilla vaaleilla silmillään se vaan tuijottaa puuta ylöspäin. Kuka tahansa sellaisesta "kaatuisi !

Eräänä päivänä päätin, että katsotaan kauanko tuijotus kestää - ja se kesti - jos olisin jäänyt siihen Mian kanssa tuijottamaan, olisin kaiketi hypnoosissa itsekkin. Olen pohtinut jo sellaista asiaa, että ovat varmaan ihmiset ihmeissään jos jokin iltapäivälehti kohta kirjoittaa "Raahen seudulla suuret männyt kaatuvat tuntemattomasta syystä". Jos tällaisia kirjoituksia ilmaantuu, voitte laittaa viestiä eteenpäin ettei kysymys ole kun n.40cm ja 12kg koirasta joka haluaa tiputtaa oravia puista ;)

Mian muita kuulumisia:

Oppikoulu jatkuu ensiviikolla, viikon tauon jälkeen. Olemme harjoitelleet ulkoilua "kaupungissa" ja se sujuu oikein kivasti. Olemme nähneet koiria ja ne on sujunut oikein hyvin. Suuri musta rotweilerkaan ei pelottanut. Metsässä vapaana vastaan tullut vehnäterrieri oli hieman pelottava, mutta me väistettiin ja vehniksen omista otti koiransa hienosti kiinni kun minunkin koirat olivat kiinni.

Tänään menimme Ouluun kylään ja koirapuistoileen. Kyläpaikka on mieluisa ja siellä Mia juoksee suoraan keittiöön ja istuu, töpö heiluu kuin viimeistä päivää. Ei tarvitse kovastikaan älynystyröitä vaivata kun tajuaa että nakkiahan se Mia odottaa ( kaikki muutkin kerta ovat rivissä ).
Koirapuistossa oli afkaaneja toisessa aitauksessa mutta ei haitannut, Mialla oli omat hajustelut ja menot!!

Minä yritin viihdyttää koiria ja saada heitä juoksemaan. Jep, aluksi se onnistui mutta kun  menin muka piiloon ja huutelin, josko koirat tulis mua etsimään - tuloksetta. Olin sellaisen mäen takana joten en nähnyt mitä tapahtui ja miksi koirat eivät tulleet. Oli pakko lähteä katsomaan mihin koirat jäivät - Onni oli ainut joka sieltä sitten köpötteli mun luo.
Siellä ne olivat Hilla, Mia ja Einari portilla ja arvatkaa mikä vei voiton minusta

a) toiset koirat
b) mielenkiintoisemmat ihmiset
c) jokin ruuan tapainen rasva maassa

jos vastasit C :  BINGO!!
Miten voi olla niin ruuan tai sen tapaisen himo ????
(johtuneekohan meidän fitfarmista, kohta saan syytteen koirien nälässä pitämisestä kun pitää maastakin dyykata :/  ).

Positiivinen ajattelu - sain itse liikuntaa - jee ...
ensiviikkoon ja oppikoulu kuulumisiin ;)

Fitfarm ja Hillevin remppa

Ajattelimpa kertoa farmista mitä olen tässä kohta yli puolivuotta koirilleni pitänyt - se on Hillan ja Onnin Fitfarm !!!

                                         Rehuja laittoi mokoma minut syömään :/

Tämä farmi on perustettu koirien hyvinvointia ajatellen. Koirani ovat leikattuja ja tykkäävät ruuasta ja minä syöttämisestä, tulos on ollut katastrofaalinen!

                                            Läskiä turkin alla - uuuuhhh.

Onni on noin 45cm korkea ja painoi parhaimmillaan varmaan 20kg. Laihkaria aloitettaessa Onni painoi 19,8. Aivan liikaa painoa kokoonsa nähden.

Hilla, jonka jalat ovat jo valmiiksi huonot, ei niiden taakkaa enää turhalla painolla kannata pahentaa. Hilla painoi n. rapiat 29kg,  korkeutta hiukan enemmän kuin Onnilla. Hillaa on aikalailla vaivannut hiiva korvissa sekä tassuissa. Olemme syöneet eläinlääkäriltä ostettua allergia ruokaa, mutta eipä siitä ole apua vaivaan saatu.

Mietin asiaa ja päätin, että ok - viljat jätetään pois ja raakaruoka tilalle. Olin jo aiemmin lukenut Malin Ekblomin kirjan - Koiran luonnollinen ruokinta  ja päätin ottaa Maliniin yhteyttä. Malin alkoi auttamaan minua tässä projektissa. Ruukaahan kaikissa "fitness" paikoissa olla neuvonantajat - "personal trainerit ja ravitsemusneuvojat" - niin on nyt minunkin koirilla ;) hih

                                   pyöräily ja muu lenkkeily on kivempaa kun on turhat kilot pois


Tavoitteet: Onni n. 15kg ( se ehkä on vähän liikaa, mutta jos 16kg päästään niin hyvä). Lähtöpaino on siis 19.8. Koiralla painonpudotus on alussa hieman nopeampaa ja pikkuhiljaa normaalipainon lähestyessä tahti hiipuu. Käytännössä, kun pudotettavaa on 4,8kg - menee siihen 17kg saavuttamiseen n. 2kk ja loput pari kg . 2kk.
Hillalla tavoitteeksi asetettiin 25kg eli 4 kg lähtöpainosta.

Ruoka: koirat saavat n.2% painostaan ruokaa.  Yleensä raakaruokaa annetaan n. 2-3% koiran painosta. Ruokinta muutettiin niin että koirat ruokailivat 3 viikon siirtymän jälkeen vain kerran päivässä. Ruoka annetaan mihin aikaan sattuu päivästä, ettei tule sellaista odottavaa hetkeä tiettyyn aikaan. Alussa on tärkeä varmistua siitä, ettei keho ole säästöliekillä. Käytännössä lisätään hieman ruuan määrää ja rasvaisuutta, jotta käynnistetään keho polttamaan rasvaa eikä lihaksiaan. Jos tässä alkuvaiheessa painoa tulee lisää, ei pidä huolestua, mutta jos paino nousee vielä 2-3vk tiputetaan ruuan määrää mutta ei rasvapitoisuutta. Tämä on tärkeää, sillä jos ruuassa on vain vähän rasvaa, keho ei päästä omista varastoistaan helposti irti. Myös paastoajat voivat olla pidempiä.

Ruokaan kuuluu 3-4 erilaista lihalajia, sekä luutonta lihaa, että lihaa jossa on jauhettu luu seassa. Lihan lisäksi annetaan sisäelimiä ja mahalaukkua. Ihraa, jota laitetaan koirille n. 20-30g / ateria. Hyvää kasvisöljyä, olen käyttänyt sekä kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä että kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä. Kasvissoseen osuus on ollut n. puolet ateriasta. Normaalisti kasvissosetta riittää 1/3 osa mutta kunhan saadaan paino tippumaan niin voin tuota suhdetta sitten muuttaa. Joillakin koirilla kasvissose voi löysyttää kakkaa, mutta meillä ei sellaisesta ole ollut tietoakaan. Ruoka-annoksien koko vaihtelee - toisinaan koirat saavat (Onnia esimerkkinä käyttäen), 250g / pv, toisena päivänä 350g / pv jos normaali annos on 300g / pv.

Täytyy kyllä myöntää että koirat saavat pedigree "hammastikut" joka päivä, mutta se heille (ja minulle) suotakoon. Nyt kun Mia on tullut tulee kaikille annettua nakkia koulutustilanteissa, mutta ne palat ovat niin hävyttömän pieniä ettei kait se haittaa.

Kyllä, ymmärrän että tällaisella farmilla treenaaminen on tavoitteellista joten kaikenmaailman nakit ja muusit ovat liikaa, mutta huomioin sen sitten ruuan määrässä. Punnitsen koirien ruuan tosi tarkasti. Jos on tullut paljon makupaloja, on se pois päivän ruuasta.

Koirat käyvät samalla puntarilla kerran viikossa, samaan aikaan päivästä. Ehdottomasti samalla  puntarilla siksi, että puntareissakin voi olla eroja. Puntari ja kylkiluiden metsästys on tässä lajissa se mitä tarkkaillaan. Lisäksi olen kuvannut koiria säännöllisesti huomatekseni muutokset - saa olla löysää nahkaa, mutta nahan alla olevaa rasvakertymää ei.

So far so good - Hilla on lähes tavoite painossaan ja neitokainen onkin saanut kiitosta uudesta muodostaan (saattaa syntyä kirja - Hillevin remppa). Hillan kilot tippuivat kevyesti.
Onni on matkalla - kiloja karissut 2,6 ja paino tällä hetkellä painoa 17,2. Onnin kanssa on oltava tarkka ettei anna samankokoisia makupaloja kuin Hillalle ettei Onnin kuuri mene aivan pieleen.

Seuraava punnitus on lauantaina 3.8. sitten taas katsotaan Onnin toivottavasti uusia lukemia ;)

Mia syö samaa ruokaa kuin Hilla ja Onni. Ruokaa hän saa 2% painostaan. Mia painaa 12kg eli 240g /päivä. Mialle tällainen ruokavalio on varmaan ollut aika ihmeellinen, mutta kovasti tuntuu ruoka kelpaavan.

Päivitän tähän blogi osioon varsinkin Onnin kuulumisia painonpudotuksesta ja kun tavoitepaino saavutetaan pitänee käydä ainakin yhdet kisat - eiii sentään fitness kisoja - vaan match show - sopii paremmin karvaturrien kauneuskilpailuksi ;)  ja vielä jos tulot menisivät hyvään tarkoitukseen niille jotka varoja tarvitsevat !!

kuulumisiin !!

Oi näitä päiviä

kun kaikki onnistuu.

Koirat olivat aamusta saakka iloisia ja innokkaita kaikkeen touhuiluun. Ratsastustunti onnistui niin hyvin etten parempaan olisi pystynyt ja sekös mieltä lämmitti. Hevonen, Virtanen nimeltään ja ratsastaja olivat hyväntuulisia, yhteistyöhaluisia, voiko enempää päivältä vaatia? !!

Mia oli rento ja luottavainen ja nyt oli vasta kolmas koulupäivä. Ensin oltiin Fanin kanssa (kääpiövillakoira), seuraavana oli vuorossa Betta (australian kelpie). Ohittelimme ja touhuilimme minä Mian kanssa ja Siljan koiriensa kanssa. Poikkeuksena aiempiin kertoihin olimme Siljan kotipihalla nyt.

Olennainen havainto oli se, että Siljan pihalla oli Mialle vieraita kissoja - Mia ei mennyt katsomaan niitä - tämä osoittaa suurta fiksuutta koiralta siitä, ettei se pyri vieraan eläimen luo suinpäin. Myös siitä saimme tänään kiitosta, että Mia hakeutui jälleen minun toiselle puolelle eli Silja ja jokin koirista oli minun toisella puolella ja Mia toisella - siis turvassa.

Toffeen astuessa ulos, Mia katsoi sitä ja jatkoi minun kanssa kun sitä pyysin. Hauskinta oli se kun Toffee touhuili "pitkä tukka hulmuten", alkoi Mia rauhoittelemaan Toffeeta. Silja sanoi Mian  ajattelevan Toffeesta, että "siinäpä vasta kakara, mulla on enemmän kokemusta kun sulla" ja siltä se kyllä näytti. Jälleen ohittelimme ja touhuilimme - kaikki meni aivan hienosti.

Silja sanoikin että Mialla ei ole ongelmaa koirien kanssa, vaan siinä että kuinka niihin uudessa tilanteessa suhtautua - mikä on hänen rooli. Mia on koira joka tuntee olonsa turvalliseksi kun sille asettaa selkeät rajat, kertoo selkeästi mitä tehdään - sen ei tarvitse ottaa vastuuta, eikä tehdä ratkaisuja itse, senhän me jo tiesimmekin.

Nyt koitti Alma saksanpaimenkoiran vuoro. Aluksi Mia ehkä hieman jäi tuijottamaan Almaa, mutta sitä en sallinut sen tekevän ettei se sitten muutu haukuksi. Mia oli kiinnostunut vuohista, jotka siinä aivan vieressä söivät ja laidunsivat. En antanut Mian tuijottaa niitäkään, ettei sitten mikään laukaise haukkumista ja ettei meidän harjoitus vesittyisi.

Alma teki töitä upeasti Siljan kanssa ja minä jatkoin Mian kanssa, eikä minkäänlaista pelkoa ollut havaittavissa. Sovimmekin että perjantaina 2.8 käymme yhdessä Siljan koirien kanssa kävelemässä ja harjoittelemme siellä ja sitten on meidän koti ympäristön vuoro.

Kaiken kukkuraksi palkitsin koirat pitkällä lenkillä ihanassa kangasmetsässä. Hilla jaksoi hienosti vaikka kipulääkkeen vaikutus on varmaan minimissä. Hilla saa aina kuun eka päivä trocoxil nimistä kipulääkettä, tätä lääkettä annetaan vaan kerran kuukaudessa. Meillä se on ollut toistaiseksi toimiva kipulääke. Onni terveenä poikana nauttii joka hetkestä luonnossa. Siellä on niiiiin ihania hajuja - rusakot, hirvet, metsäkauriit, oravat ja tietty kaikki linnut - Onnista on moneksi !!

Onneksi en vielä eilen julkaissut tätä blogia, vaan ajattelin jättää tämän täydentämisen tähän päivään. Jep, jep - kiva päivä tulikin koirien hautausmaalla tapahtui seuraavaa (teksti suoraan fb:stä):

Mitä elämä olisikaan ilman vilkasta labradorinnoutaja Hillaa??
Kävimme tänään eläinten hautausmaalla tervehtimässä koira ja heppa enkeli ystäviämme ja siivoilemassa hautoja. Hilla avusti siivouksessa aluksi syömällä jonkin nahkan näköisen jutun - en saattanut ottaa suusta pois kun se oli niin epämääräisen näköinen. Seuraavaksi Hilla laittoi kirsun maahan ja kohta huippu vainu löysi jalan ( uskokaa pois, se näytti koiran puolikkaalta jalalta, ei ollut jäniksen kun oli pienempi tassu - kääk), sen Hilla tiputti kun Tuula vähän avitti kohta tämä touhukas Hillevi seisoi suu auki ja kauhoi suutaan etutassulla surkean oloisena. Työnsin käteni kyynärpäitä myöten sen kurkkuun kun säikähdin että kivenkö se nieli. Ei ollut kurkussa mitään mutta kitalaessa iso tikku poikittain. uuuuhhh.
Hilla on sitä mieltä että vapaus on paljon kivempaa - saa tehdä mitä haluaa ja ennenkaikkea SYÖDÄ mitä löytää
Lopuksi pelattiin varmanpäälle ja laitettiin Hilla hihnaan ja autoon ;)

Kaikki siis hyvin. Onni jälleen herrasmies ja Mia oli ihmeissään niin kauniista paikasta joka oli vain hänen lajitovereitaan, eläimiä, varten <3

Tämän kirjoittamista siivitti Cat Stevensin biisi - Lady D`Arbanville
suosittelen <3

Oma turvallinen lauma

Aloitan tämän kirjoittamisen tuon ihanan kuvan avaamisella. Kuvassa ovat Bulgarian tarhalta 
Boris sekä  pennut Mia (pidempi piirto päässä) tuolla boriksen hartioiden kohdalla ja Teija, Boriksen pään kohdalla. Kuva on otettu 14.2.2012, vähän tuota ennen nämä sisarukset ovat löytyneet pussista tarhan läheisyydestä. Boris vaikuttaa turvalliselta pienille pennuille.
Miten joku voi hylätä noin ihanat luontokappaleet??  Samoin Boriksen ?? Ei sitä vaan voi ymmärtää.

Mutta nyt tämän päivän teemaan eli koulupäivä osa 2;

Pohdin antoisan koulutustuokion jälkeen ja itseasiassa usein muulloinkin sellaista, että kuinkakohan moni ihminen haluaa koiransa tutustuvan toisiin koiriin. Mitä sitten, jos se ei olekaan mahdollista koira pelkää, ei tule toimeen toisten koirien kanssa, leikit menevät liian rajuksi tai jonkin muun syyn takia. Mitä tekee tai ajattelee omistaja - harmistuu. Eikö riitä että koira elää onnellisena omassa laumassaan koirakaveriensa kanssa tai omistajan - omistajien harrastus / lenkkikaverina. En tiedä onko ajatuksessani perää, mutta ajatus sai minut tätä aihetta jälleen pohtimaan.

Mian kanssa opin tänään jo heti koulutuksen alkuhetkissä, että Mian ei tarvitse tutustua vieraisiin koiriin koska hän niitä vielä pelkää. Tätä olen ajatellut itsekkin, mutta Silja vahvisti käsitykseni.  Riittää, että Mia pystyy elämään niiden kanssa etäämmällä, rentona, tilanteesta hermostumatta. Nii-in Mia on elänyt laumassa, mutta voihan olla, että nyt tällä hetkelle Mia mielessään toivoo "meidän elävän omassa pienessä laumassa", Hillan ja Onnin kanssa.

Meillä ei ole kuin yksi pyörätien pätkä (4km pitkä). Kun kuljen sitä, tunnen jo aivan koirieni takia velvollisuudekseni väistää vastaan tulevia koiria. Poikkeuksena sellaiset koirat jotka ovat olleet koirieni kanssa tekemisissä jo useamman vuoden. Kapeassa paikassa ei aina rauhoittavatkaan signaalit riitä jos koira tuntee olonsa tukalaksi ohittaa läheltä toinen koira. Lujittaahan kauempaa väistäminen myös koiran ja omistajan välistä suhdetta, koira luottaa siihen että ihminen osaa löytää turvallisen reitin toisen koiran ohi.

Harjoituksen aluksi Miaa pelotti tulla autosta, hän oli havainnut Siljan ja Fanin. Nostin Mian ulos autosta ja kannoin hieman kauemmas ja laskin maahan. Miasta Fani oli kovin kiinnostava. Mia oli rento ja ehkä halusi heiman tutustuakin tuohon pieneen rauhalliseen villakoiraan, mutta emme vielä menneet sille asteelle. Vaikeutimme tehtävää ja Silja haki Betan. Kaikki meni hyvin, Betta kiinnosti ja ohittelimme siinä aivan rennosti. Sitten oli Toffeen vuoro - tuo karvainen vaalea "pitkätukka" tuli Siljan kanssa rauhallisesti alueelle missä Mian kanssa olimme. Mia jumittui paikoilleen ja katsoi - ei lähtenyt mukaani vaikka pyysin. Olin ohjaamassa Miaa poispäin Toffeesta. Silja kehoitti hieman vetämään Miaa liikkeelle, koska sekin kertoo hänelle, että minä päätän ja tiedän minne mennään.  Kerrottakoon, että Mialla on valjaat ja en häntä repimällä vedä vaan ikäänkuin nostan hänet liikkeelle. Heti kun Mia liikkuu hihna löysää ja koira saa palkan.

Mia jumitti aika monta kertaa, mutta kun menin yhteen suuntaan etäältä Siljan ja Toffeen kiertäen, palasin samaa reittiä ja näin annoin Mialle mahdollisuuden huomata, että tiedän turvallisen reitin ohittaa tarpeeksi kaukaa. Harjoitus onnistui hyvin.

Alma koiran vuoro on ensi kerralla, ja tapaamme vielä ainakin kerran sittenkin Siljalla.

Nyt on sitten kotiläksyjen vuoro:

Tottelevaisuutta, eli
Nimi - nimestä tulee tehdä koiralle merkityksellinen. Opetan sen Mialle niin hyvin että aina kun mainitsen nimen hän  kääntyy minuun päin tietäen, että silloin tarkoitan jotakin. Voin nakata vaikka nakkipalan reagoinnista tai jos Mia on lähellä, hän saa rapsutukset. Pää asia on, että Mia reagoi heti nimeen.
Luoksetulo - yhdistän sen nyt tuohon nimeen - palkkaan aina luoksetulosta. Mia ei ole vielä vapaana, mutta teen luoksetuloa läheltä ja siihen perustuen, että aina kun kutsun nimellä, siihen kannatta reagoida.

Nimeä ja luoksetuloa harjoitellaan joka päivä.

Harjoituksen päätteeksi Mia käveli hienosti hieman kohti Toffeeta, kurvattiin ennen heitä autolle. Mia meni auton alle, minun tehtävä oli olla määrätietoinen ja pyytää Mia lempeästi mutta selkeästi autoon, niin Mia tuli auton alta ja hyppäsi autoon.

Kotona otettiin jo pienet tottelevaisuus harjoitukset ;)

Tuon jälkeen Mia makoili pihalla kun harjoittelin vuoronperään myös Hillan ja Onnin kanssa.
Hilla kiipeää vaikka puuhun kun on nakkeja - se on niin pro <3
Samat voi sanoa Onnista - mutta onhan heillä jo elämän tuoma pitkä kokemus. Mialla kaikki ihanuus on edessä<3

Seuraava koulupäivä 29.7

Vastuu kysymyksiä

Niimpä niin; vastuu - mitä se tarkoittaa ja kuka sen ottaa - koiran näkökulmasta ??

Miaa pelottaa vieraat koirat. Joku voisi äkkiseltään ajatella, "että sehän on elänyt isossa koiralaumassa" - joo-o, mutta se ei olekaan niin yksinkertainen asia.

Bulgariassa, laumassa on ollut koira, joka on todennäköisesti ottanut vastuun laumasta ja sen hyvinvoinnista tai se on voinut olla myös ihminen - lempeä auktoriteetti - johon koirat ovat luottaneet - "ei hätää, olette turvassa". Mutta tilanne muuttuu, kun Mia on vaihtanut laumaa ja koko ympäristöä. Se ei voi olla vielä varma siitä, kuka ottaa vastuun silloin, kun sitä pelottaa - pieni koirarukka miettii sitä, pitääkö vastuu ottaa hänen itsensä ja onko hänestä siihen.
Nyt minun ihmisenä on nyt oltava se lempeä auktoriteetti - joka ohjaa Miaa uskomaan siihen, ettei tarvitse pelätä ja minä ohjaan hänet pelottavista tilanteista pois.  

Miten kaikki sitten tapahtuu? Siitä kerron seuraavaksi kun eilen aloitimme KIVA-TEAM kouluttaja Silja Virranniemen opastuksella opiskelun  - idealla "pois peloista  - elämään" ;)

Aloitimme harjoituksen tapaamalla hieman kauempana Siljan kotipihasta. Aivan kuin sattumalta autoni viereen tuli Siljan musta kissa. Siljan tullessa paikalle, juttelimme harjoituksen kulusta ja miten minun tulee toimia.

Silja otti kissan syliin ja aikoi viedä tämän kotiin ja ottaa pienen mustan kääpiövillakoiran Fanin tilalle. Mia haisteteli ympäristöä ja huomasi, että Silja palaa, mutta ei aluksi huomannut, että sylissä ollut kissa oli vaihtunut mustaan koiraan. Annoin Mian tutkia edelleen ympäristöä. Silja laski hieman etäämpänä rauhallisen Fanin maahan. Mia katsoi Fania ja tajusi, että se on koira. Fani osaa rauhoitella hienosti ja kun Mia osoitti rauhoittavia eleitä palkitsin hänet välittömästi. Silja sanoi, että saa palkita vaikka koko ajan. Mia istuskeli välillä ja katseli Fania ja Siljaa. Mia kyseli Siljaltakin, että onko turvallista ;). Yhdessä vaiheessa Mia hakeutui minun taakse ja siitä palkittiin heti sekin oli luottamuslause minua kohtaan, - siellä olen turvassa.

Mia ei hakkunut, ehkä välillä jännitti, mutta muuten ok. Sitten aloitimme Fanin ohittelun. Menimme aivan rauhassa Fanin ohi. Mialle maistui makupala ja kaikki onnistui hyvin. Ideana on se, että jos Mia olisi panikoinut ja halunnut paeta tilannetta - silloin minun tehtävä on antaa hänelle tilaa ja mahdollisuus siihen, olisimme kävelleet niin pitkälle kuin olisi ollut tarve. Sitten kun meno poispäin loppuu - tulee namia. Väistämisen idea on siinä, että  kun tarpeeksi väistää, riittävän kaukaa ja huomaa että se on turvallista tuon ihmisen kanssa, ei viitsi enää väistää ja voi alkaa luottavaisin mielin ohittamaan vieraita koiria ( turvallisia tietenkin ).

Mia ohitti maltillisesti Fanin ja Siljan ja meidän ei tarvinnut mennä kilometria, vaan Mia hienosti lähti mukaani takaisin kun sitä pyysin. Tilanne oli kaikille kiva ja rauhallinen. Välillä menin kyykkyyn ja pyysin namilla liikkeelle kun jäi ns."haju" päälle ;)

Sitten Silja vaihtoi koiraa. Hän haki upean 11v. Australian kelpie Betan. Betta on maailman paras paimenkoira ja  vieraiden koirien kouluttaja - konkari niissä hommissaan. Betta huomasi heti nähdessään Mian että "arkajalka" ja alkoi osoittaa rauhoittavia signaaleja. Haisteli maata - käänsi ystävällisin puolensa jne. Mitä teki Mia??  Hän luotti jo Siljaan ja sitä kautta Bettaan, - nuo ovat rauhallisia - siis turvallisia - ei haukkunut - katsoi ja lähti mukaani kun pyysin. Mikä oli sitten meidän suhde - onnistunut - ja mikä tunne minulle tuli, olin niin iloinen tästä tilanteesta. Tuo Siljan kehuma, ilmeikäs pikku Mia osoitti, että kun häntä kuunnellaan ja annetaan tilaa mennä siihen tahtiin mihin hän kykenee - kaikki menee hyvin! Osasin palkita Miaa oikeissa kohdissa, sekin oli hyvä!!

Harjoittelimme siinä aikamme kaikessa rauhassa ja sitten laitoin Mian autoon. Sovimme Siljan kanssa yhdestä tapaamisesta hänen luonaan, jolloin käydään läpi kaikki Siljan koirat: Fani, Betta, Alma (saksanpaimenkoira) ja Toffee ( Serra de airesinpaimenkoira). Kaikki koirat ovat hyvin koulutettuja paimenkoiria, jotka tekevät oikeita töitä kotonaan lampaiden, vuohien ja hevosten kanssa. Koirat ovat Siljalla mukana koirien koulutustilanteissa aina tarpeen mukaan.
Seuraava vaihe on että Silja tulee koirien kanssa tänne meille ja harjoittelemme koti ympäristössä. Sitten taas katsotaan.

Silja todella kehui Miaa. Mialla on selkeät eleet ja koiran kieli. Mialta ei tarvitse vaatia kaikkia hienouksia tässä vaiheessa, kun se on niin nöyrä ja halukas oppimaan muutenkin.

Silja rohkaisi meitä sanomalla, että "hyvä tulee" ja minä tiedän sen ;)

Näihin tunnelmiin nyt ja perjantaina 26.7 jatkuu...

Keitä ovat Hilla, Onni ja Mia, ja lauman kissat Melli-Killi ja Matti-Katti

Labradorinnoutaja "Hilla" Playmaker`s Quartz Rose s. 3.2.2007
Hilla on edesmenneen labbikseni "Olgan" playmaker`s Flower Field siskon tytön tyttö. Molemmat Olga ja Hilla ovat sellaisia "Once in a life time" labbiksia.
Hillalla on aivan ihana luonne, hän on upea laumakoira ja niin sydämellinen ihmisten ystävä.
Näin Hillan ensimmäistä kertaa hänen ollessaan neljän (4) viikon ikäinen. Vierailin tuolloin Hartolassa Playmaker`s kennelissä. Olinkin jo tuttu koiran katsoja heille Olgan ajoilta.

Hilla vaan oli siellä pentulaatikossa niin ihana pallero jonka heti sieltä bongasin, että tuo on mun ja niin "Hillevi" sitten lopulta olikin.

Hillan muuttaessa luokseni reilun seitsemän (7) viikon ikäisenä, hänen laumaansa kuului Olga, Diiva (musta labbikseni), Joy tanskandoggi, kolme kissaa, kaksi vuohta, kolme heppaa - että sellaiseen laumaan pikku taapero pääsi. Nyttemmin tilanne on muuttunut ja laumassa on enää Hillan lisäksi kaksi koiraa -Onni ja Mia sekä kaksi kissa Melli-Killi (viiltäjä-Jack) ja suloinen Matti-Katti.

Hilla on ihan kotikoira - mutta ei yhtään vähäisempi kuin rotunsa noutaja edustajat. Hillalla todettiin n.4 kk ikäisenä kyynärnivelissä ongelmia. Oikea kyynärnivel leikattiin ennen Hillan täytettyä puolta vuotta. Ell kertoi että siellä oli kaikki ihan sökönä, näillä sanoilla. Vasenta kyynärniveltä ei kuulemma kannattaisi leikata kun siitä ei ole vastaavaa hyötyä. n. vuoden ikäisenä Hillalla repesi vasemman jalan ristiside ja se leikattiin heti. Hilla on ollut koko elämänsä kipulääkityksellä enemmän tai vähemmän ja nyt jatkuvalla sellaisella. Hän on pärjännyt erittäin hyvin. Olisin halunnut viedä Hillan erilaisiin kokeisiin mutta tässä tilanteessa on viisasta tarkkailla koiraa ja mennään hänen ehdoillaan.

Hilla kävi kuoleman portilla 26.1.2009 perjantai ja siitä viikko eteenpäin. Oli perjantai päivä ja tulin töistä, avasin oven ja huomasin hevoseni kipulääke pullon purtuna lattialla (mitä siitä nyt oli jäljellä). Se oli täysi vielä minun lähtiessä töihin. Jos ajattelee, että siinä on monta annosta 500kg hevoselle ja koko pullon pureskelee 22kg koira - ei tarvitse olla kummoinenkaan nero kun tietää miten siinä käy. Ei muuta kun koirat autoon ja puhelin kouraan ja siitä alkaa soittorumpa kaikkiin Oulun ell asemiin. Samalla ajan kohti Oulua matkaa n.70km. Kukaan ell asema ei voi ottaa meitä vastaan vaikka kerroin että tilanne on vakava. Onneksi Hilla oksensi autoon edes jonkin verran sitä kipulääkettä. Soitin Siikajoen ell ja hän aikoi ottaa meidät vastaan. Valitettavasti hän ei voinut tehdä mitään ja passitti meidät kotiin. Oli viikonloppu edessä. Hillan tila romahti. Soitin päivystävälle mutta ei hänkään voinut tehdä mitään. Ei auttanut kuin odottaa maanantaita ja että klo 8 ja olla Oulussa klinikan oven takana koira rukka sylissä niin ja toivoa että Hilla on vielä hengissä. Niin tein ja meidät otettiin heti vastaan. Hilla laitettiin tippaan ja otettiin verikokeita. Diagnoosi oli: maha/pohjukaissuolen verenvuoto. Veriarvot olivat aivan surkeat. Hilla vaan tärisi, hengitys oli kovin pinnallista ja vaikeaa. Ell sanoi maanantai-iltana että Hillan voisi ehkä  pelastaa, jos lähtisimme Helsinkiin eläinsairaalaan - mutta samaan hengenvetoon totesi, että koira ei kestä sinne saakka. Vaihtoehdoksi jäi lähteä kotiin koiran kanssa tai päästää koira autuaammille metsästysmaille - sen verran huono ennuste oli. Ell lausunto: veriarvot viittaavat siihen, että suoliston limakalvo on kärsinyt pahasti kipulääkkeen ärsytysvaikutuksesta. Verta on menetetty suoleen.Ennuste on huono, mutta katsotaan huomiseen.  Päätin ottaa Hillan mukaan ja lähteä kotiin. Ell sanoi että jos koira on aamulla hengissä- tulkaa takaisin jatkamme tiputusta. Kuin ihmeen kaupalla Hilla selvisi yöstä. Menimme tiistai aamuna takaisin Ouluun ja Hilla tippaan. Taas illalla kotiin. Veri arvot olivat aivan surkeat ja saimmekin mukaan jotain maksaruokaa jos vaikka saisin Hillan sitä syömään. Tuli keskiviikko. Päätimme kutsua verenluovuttaja koiran. Oulussa ei voinut määritellä Hillan veriryhmää eikä luovuttajan, joten toivoimme parasta. Ihana  kultainennoutaja uros tuli antamaan panoksensa Hillan toipumisessa. Kaikki meni hyvin. Illalla sain Hillan syömään jo sitä maksa ruokaa ja tästä kait se toipuminen alkoi kuin ihmeen kaupalla. Torstai ja perjantai meni vielä klinikalla, mutta Hilla oli jo parempi. Kukaan ei uskonut Hillan toipumiseen paitsi minä - onhan se minun ihana keltainen labbis <3


Pidän Hillaa kuin kukkaa kämmenellä, sillä olihan sen kaksi ensimmäistä vuotta täynnä vastoinkäymisiä. Tosin osasi Hilla ottaa irti ilon elämästäkin aina kun jalat pelasivat tai muutoin kunto oli kohdillaan ;) .

Hillan tehtävä on siis olla kaikkien pikku pentukoirien - rescuekoirien ja kaverikoirien mentori. Hilla on ystävä niin hevosten kuin vuohien tai minkä muun eläimen kanssa.

Hillasta ja Hillan kuulumisista voitte lukea tässä blogissa, toivokaamme kuitenkin, että kuulumiset olisivat pelkästään mukavia!!

Novascotiannoutaja-mix "Onni" s.24.1.2007
Onni tuli minulle kesällä 2008 kesällä n. 1,5v. ikäisenä. Onni on Hillan kanssa saman ikäinen.  Tiesin Onnin jo entuudestaan, sillä oli kuullut hänestä entiseltä omistajaltaan. Mutta kun näin ensimmäistä kertaa tämän kultaisen pojan, olin täysin myyty - aivan niin super pakkaus Onni on. Onni oli laumassani kuin kala vedessä - hän kotiutui heti.

Onni on perusterve innokas menijä. Tullessaan meille Onni oli vielä "oikea" poika - ja Hilla oli "oikea" tyttö" joten jompi kumpi piti leikata. Ensimmäisenä oli sitten Onnin vuoro (Hillakin on steriloitu myöhemmin). Onni kyllä astuu tyttöjä kastroinnista huolimatta, aina kun tilaisuus tulee ;)

Onni on aivan pro hevosten lenkkikoira. Uskollisesti poika juoksee hevosten rinnalla - pysähtyy kun heppa pysähtyy - odottaa jos on mennyt edelle - aivan upeaa!!

Onni nauttii pyörälenkeistä ja maasto vaelluksista. Uimaan Onni menee helposti ja aivan itse - Hillevin kanssa se tietysti on mukavinta.

Onni on nöyrä ja kiltti muita koiria kohtaan - mieluummin väistää jos on ahtaita tilanteita. Onni innostuu vieraista niin, ettei meinaa karvoissaan pysyä - ja vielä parasta jos vieras sattuu olemaan mukava namiautomaatti.

Onni on nyt ollut aikamoisella laihiksella (meillä on koirien fitfarm) kun meinasi kiloja tulla kastroinnin jälkeen ja minä tietysti syötin Onnia aivan liikaa ja väärin. Kilot ovat karisseet ja liikkeeseen on tullut kepeyttä - kiva !!

Monirotuinen Mia
Mia on Bulgarian koditon koira. n. 1,5 vuotias pieni (12kg ja n. 40cm) neitokainen on tullut Suomeen Kesällä 2013. Mia on löytynyt yhdessä siskonsa kanssa muovipussista Bulgarian koiratarhan liepeiltä helmikuussa 2012. Pennut olivat tuolloin kovin pieniä ja ilma Bulgariassa suhteellisen kylmä. Oli onni että pennut löytyivät.  Mia on yllättänyt minut monessa suhteessa. Hän on ollut minulla nyt 1,5kk ja alusta saakka täysin sisäsiisti, osaa jopa pyytää ulos jos tarve tulee. Rauhallinen sisätiloissa ja ulkona, hieman riista kiinnostaa ja silloin lenkeillä mennään kovaa - mutta niin mennään Onnin ja Hillankin kanssa.

Mia sulahti laumaan aivan tuosta vaan. Hilla ja Onni ottivat heti Mian omakseen ;)   Samoin kissat - aivan niinkuin Mia olisi ollut meillä aina.

Mia on nopea oppimaan ja sitä on kiva opettaa. Mia pelkää vieraita koiria varsinkin itseään isompia ja nyt lähdemmekin oppiin asian puitteissa. Meillä ei ole mihinkään kiire - opetellaan asioita kaikessa rauhassa - positiivisesti toivottua käytöstä vahvistaen ja uskon että pitkällä aikavälillä hyvä tulee.

Maatiaiskissat Matti-Katti keltainen poju (s.toukokuu 2006) ja Melli-Killi kilpikonna väritys (s. toukokuu 2005)
Olen aina ollut allerginen kissoille - siis aivan oikein allerginen. Ajatus kissasta oli kiva mutta mahdoton. Sitten kesällä 2005 tuttavani Aila alkoi puhumaan, että heidän naapurissa olisi luovutusikäinen tyttökissan pentu - ota sinä, hän sanoi. Kerroin Ailalle tilanteen ja hän tuumasi, että hänkin on allerginen, mutta kun tuli oma kissa ja vielä pentu - hän on alkanut sietämään kissan käsittelyä. Mietin kovasti - miten koirat reagoisivat ?? (silloin Joy doggi, Diiva labbis ja Olga labbis - kaikki jo edesmenneitä, Joyn vei sairaus 7v., Diivan sairaus 8v., ja Olgan vanhuus 14.5v).

No uteliasuus vei voiton ja niin minä hain pienen kissanpennun kesällä 2005, nimekseen hän sai Melli-Killi. Koirat ottivat Mellin hyvin vastaan - aivan kuin olisin tuonut pienen koiran pennun. Pikku kisu oli reipas ja äkäinenkin ;)
Melli kulki lenkeillä mukana valjaissa minun olkapäällä - välillä hän halusi kävellä itse ja sähistä koirille jos innostuivat Melliä kiusaamaan.

Mellin elämään mahtuu Hillan lailla aikamoinen onnettomuus. heinäkuussa 2010 Melli lähti ulos, oli vapaana ja ajattelin että pian se tulee takaisin. Melli oli tuolloin kulkenut meidän kanssa lenkeillä vapaasti ja seurasi koiria uskollisesti. Nyt sitten Melli ei tullutkaan. Odotin seuraavaan päivään - ei näkynyt. Lähdin etsimään ja kissittelemään lähiseutuja. Ilmoitin heti löytöeläinkodille katoamisesta ja tuntomerkit. Meiltä löytikselle on n.20km joten jotenkin pidin mahdottomana Mellin päätymistä sinne. Kului viikko - eikä kissaa kuulunut. Laitoin kuvallisia ilmoituksia ja sainkin hyviä havaintoja. Aika-ajoin  sain tiedon yölläkin ja samantien lähdin katsomaan onko siellä Melli.

En missään vaiheessa lakannut uskomasta siihen etteikö Melli löytyisi. Mutta aika uhkaavasti kului  olimme jo pitkällä syksyssä eikä mitään - etsin koko ajan aktiivisesti. Sitten oli jo marraskuun 7. lunta tuiskutti taivaan täydeltä. Taisi olla vielä sunnuntai. Sain viestin kännykkääni löytikseltä että siellä olisi ilmoittamani oloinen kissa. Saman tien hyppäsin autoon ja lähdin katsomaan sitä kissaa. Oli aivan sata varma että se on Melli.

Melli se oli, laiha, aneeminen - kulahtanut väri, mutta kun kutsuin Melliä hän heti tunnisti minut ja hakeutui syliini - voi ihanuus - vaikkakin sain syliini luurangon. Mellin löytänyt nainen vei kissan  löytikselle jo 20. lokakuuta, joten Melli ehti olla siellä 17pv ennenkuin työntekijät huomasivat siellä olleen ilmoitukseni - minun onneksi lukivat sen !! Melli oli löytynyt 20km kotoani löytiksen suuntaan. Miten kummassa se sinne???

4kk vapaus oli päättynyt. Kissa voi vielä pitkään huonosti, ripuloi ruuasta, mutta pikkuhiljaa hän vahvistui ja nautti sisällä olosta - ei katsonutkaan ulos. Meni kaksi vuotta ennenkuin Melli on halunnut ulos ja nyt ulkoilee  vain valjaissa. Nykyään Melli voi hyvin, on sirutettu jotta jos tapahtuu jotain, löytyy ainakin oikea omistaja <3


Matti-Katti tuo keltainen sulostuttaja - sylivauva <3
Matti tuli minulle yhdessä siskonsa Misu-Kisun kanssa. Misu oli harmaa kissatyttö ja tietysti Matin sisko. Mukana oli kolmaskin kissa  - keltainen poika joka jatkoi meiltä matkaa Tornioon missä elelee tänäpäivänäkin.

Misusta sen verran että Misu katosi kesällä 2007 eikä etsinnöistä huolimatta löytynyt koskaan. Voi kuinka mietinkään minne tuo pieni kissa rukka joutui. Meillä kulkee ilveksiä - olisiko ???.. kukapa sen tietää.

Matti on aivan huippu kissa, kiltti ja uskollinen. Talvet Masa viettää sisällä ja kesät ulkoilee ja pyytää hiiriä.
Autoilusta Matti ei tykkää eikä voi sietää jos se laitetaan kuljetuskoppaan. Viime talvena Matin sairastuttua kuumeeseen lähdin viemään sitä eläinlääkäriin, repi Matti itsensä kopasta ulos kynnet verillä. Se oli kauhea matka (40km). Eläinlääkäristä lähdettyämme pyysin että Matti rauhoitettaisiin. Seuraava ell kerta olikin pian kun menimme sirutukselle ja rokotukselle, Matti matkusti turvallisesti valjaissa ja se oli parempi ratkaisu - huoh..!! Eläinlääkärin potilaana Masa on huippu kissa - istuu kuin tatti. Ei tarvinnut rauhoittaa kun sirutettiin ja rokotettiin. Tassut hieman hikoili ei muuta. Ell kehui että on hyvin kasvatettu kissa ;)  sanoinkin eläinlääkärille, että odotappas kun otetaan tuo toinen (Melli) saadaan kutsua kokonainen armeija sitä pitämään on se niin äkäinen kun sille päälle sattuu. Mutta ei Masa!

Melli on steriloitu ja Matti on kastroitu joten yhteiselo on turvallista ja suht sopuisaa jos se Mellille passaa ;) ;)

Kissoista kirjoittelen myös aina kun tulee jotakin mieleen mukavaa mitä muutkin ehkä haluaisivat lukea.